July 28, 2005

Kontulan kunnailla

Kontula on pahassa maineessa. Koko totuutta ei kuitenkaan näe, jos vain piipahtaa vuonna 1986 valmistuneella metroasemalla ja sen läheisessä (lähiömittakaavalla) massiivisessa ostoskeskusessa. Todellisuudessa alueelle mahtuu huikea määrä eri tyyppisiä asuinympäristöjä aina jyhkeistä kerrostaloista rauhallisiin pientaloalueisiin asti.

Noin bussiliikenteensäkin puolesta Kontula tarjoaa paljon koettavaa, sillä melkein kaikki Kontulan seudun linjat ovat heilureita Kontulan metroaseman ympärillä. 94, 94A ja 95 käyvät sentään Itäkeskuksessa, mutta 94B ja 94V kieppuvat vain metroaseman ympärillä. Kuvat metroasemalta ovat tässä: 94 (HelB #239), 94A, 94B (HelB #9520) ja 95 (HelB #235). Metroaseman kyljessä oleva Keinutie toimii 95:n (HelB #9925) varsinaisena kääntöpaikkana, ja siellä residensseissä on jo vähän korkeuttakin. Rauhallisempaa Kontulan pientaloaluetta puolestaan kuvastavat kuvat 94:n päätepysäkiltä sekä 94B:n (HelB #9520) itäisemmältä pyörähdyspaikalta.

94B:n toinen päätepysäkki (kuvassa HelB #9522) - kuten myös 94V:n sellainen - on itse asiassa vain läpikulkupiste 90-luvulla rakennetulla (ja edelleen viimeistelyä kaipaavalla) Kivikon asuinalueella. Kuriositeettina todettakoon, että tämä "päätepysäkki" on sellaisessa paikassa, että jos bussi siihen hetkeksikin pysähtyisi lähtöaikaa odottamaan, ei ko. tiellä voisi käytännössä olla liikennettä ollenkaan. 94V:stä ei vielä kuvia tullut, kun linja ei liiku kesällä - täytyy palata asiaan syksymmällä.

Ja pakollinen kuvatilasto: 100/266 eli 37,6 %. Kuten huomaatte, haasteen kuvien määrä on tippunut kahdella - selityksenä on se, että 64N oli unohtunut merkitä valinnaiseksi, vaikka se sitä sääntöjen mukaan olikin.

Posted by Jouni Heikniemi at 11:19 PM | Comments (0)

Laajasalon kierros

Saarikaupunginosien esittely jatkuu! Laajasalo sijaitsee Vuosaaren ja keskustan välissä, ja on yhteydessä mantereeseen kahdella sillalla. Laajasalon ja Tammisalon välissä kulkevan kanavan ylittävä silta on kuitenkin vain kevyen liikenteen käytössä, joten trafiikki keskittyy Herttoniemestä lähtevälle Laajasalontielle. Tämän pääsuonen varresta löytyvät sitten kaikki saaren keskeiset osat - ja päässä on Santahamina, sotilasalueena toimiva saari.

Liikenne Laajasaloon hoituu metron syöttöliikenteenä Herttoniemestä käsin, öisin kuljetus hoituu Rautatientorilta lähtevillä yöbusseilla 85N ja 86N. Päiväsaikaan perille pääsee useammallakin linjalla, jotka päätyvät eri puolille saarta. Tutustumisen arvoisia kohteita ovat mm. 88:n (HelB #20) päätepysäkki Kaitalahdessa, jonka lähistöllä on myös luonnonkaunis Tullisaaren ulkoilualue. Karumpaa teollisuushenkeä tarjoaa Laajasalon vielä jokusen vuoden käytössä oleva öljysatama, johon bussi 87 menee. Tulevaisuudessa säiliöt korjataan laatuasunnoilla, ja alue saa nimen Kruunuvuorenranta.

Lähellä on niin ikään linjan 84 (HelB #22) päätepysäkki, josta edelleen etelään jatkamalla päädytään monille varusmiehille niin tuttuun Hevossalmeen, jossa sijaitsevan Santahaminan sillan jälkeen sotilaspoliisit pysäyttävät asiattomat. Koska kuvaustarkoitusta varten olisi ollut turhan työlästä hankkia kulkulupa sotilasalueelle, 86 (HelB #430) ja 86B (iltaisin kulkeva 86:n ja 84:n korvaava linja, tässä HelB #241) on kuvattu vain sillalta. Edelleen saaren itäkärjessä sijaitsee Jollaksen kaupunginosa, johon 85 (HelB #502) päättää kulkunsa.

Ja tässä vielä poiminta Laajasalon naapurista: Läheisen Tammisalon aluetta kiertää päivisin linja 83 (HelB #9930), jolla ei ole toista päätepysäkkiä ollenkaan - linja vain kiertää Herttoniemen metroasemalta käsin Tammisalon alueen. Kuriositeettina mainittakoon, että linjan aikataulun mukainen ohitusaikapiste on eri kuin linjakarttaan merkitty "päätepysäkki" - kuva on otettu kartan mukaisessa paikassa. Iltaisin 83:n korvaa 93B (kuvat Herttoniemestä ja Itäkeskuksesta) ja öisin 93N.

Näiden jälkeen kuvia on esillä yhteensä 92 - siis 34,6% haasteesta.

Posted by Jouni Heikniemi at 09:58 PM | Comments (0)

Vuosaari

Noin tuhat vuotta sitten Vuosaari oli nimensä mukaisesti saari, mutta nykyisin se on kuitenkin kasvanut pohjoispäästään yhteen mantereen kanssa. Nordsjön kartanon maista myöhemmin Helsinkiin liitetyllä alueella on sijannut mm. tiilitehdas, huvimajoja ja kaatopaikka - ja edelleen toimiva Helsingin ainoa leirintäalue. Asuinrakentaminen vauhdittui 60-luvulla, ja toden teolla alkoi tapahtua 90-luvulla, kun Vuosaaren eteläisempiä osia alettiin todella rakentaa. Metron tulo 90-luvun lopussa toi alueen lähemmäs Itäkeskusta ja edelleen kaupungin keskustaa.

Vuosaarella on edelleenkin varsin monta ilmettä. Kuten kartasta näkyy, alue on varsin laaja. Pohjois-Vuosaaren rakennuskanta on iäkkäämpää, kun taas etelässä olevat Meri-Rastilan ja Aurinkolahden alueet edustavat 1990- ja 2000-luvun tuotantoa. Rakennustyöt jatkuvat, sillä Aurinkolahden ja Uutelan alue on vielä rankasti kesken.

Pohjoispuolen vanhempaa maisemaa esittävät kuvat Kallvikintien päätepysäkiltä Vuosaaren kuuluisan ankkalammen vierestä - tässä siis 90 (HelB 408) ja 90B (HelB 408). Mustavuoren ulkoilualueen läheltä löytyy päätepysäkki myös linjalle 96 (HelB 410). Etelämpänä liikenteen keskipisteenä toimii tietenkin Vuosaaren metroasema (kuvat: 78 (HelB 409), 90 (HelB 408), 90A (HelB 108), 90B (HelB 408), 96 (HelB 410), 98V (HelB 106) ja metro). 90A, 90B ja 96 ovat ns. heilurilinjoja - Vuosaaren metroaseman lisäksi niillä on kaksi muutakin päätepysäkkiä. 90B ja 96 käyvät jo mainittujen pohjoisten pysäkkiensä lisäksi Rastilan metroasemalla (kuvat: 90B (HelB 410) ja 96 (HelB 410)), ja 90A heilahtelee Uutelan rakennustyömaan (kuva, HelB 108) ja Vuosaaren telakka-alueen (kuva, HelB 108) väliä.

Ps. Kuten runkonumeroista voi muuten huomata, Vuosaaressa ei kovin montaa bussiyksilöä pyöri. :-)

Pps. Kuvalaskuri osoittaa lukua 85, joka on siis n. 31,7% kokonaistavoitteesta. Eli vielähän tässä saa ihan tosissaan sätkiä, jos meinaa kesän loppuun mennessä ehtiä. Olimme viime viikon etelänmatkoilla, mikä selittää taannoisen hiljaisuuden. Yritämme taas aktivoitua.

Posted by Jouni Heikniemi at 02:48 PM | Comments (0)

July 16, 2005

Herttoniemi ja Herttoniemenranta

Helsingin säteittäisistä pääväylistä kartalla oikeanpuoleisin, Itäväylä, jakaa Herttoniemen kahtia. Väylän eteläpuolella on perinteisesti ollut lähinnä teollisuutta - lounaista ranta-aluetta hallitsi 90-luvun alkuun asti öljysatama rautatieyhteyksineen. Sitä on tänä päivänä vaikea uskoa, kun katsoo tilalle massiivisten maanpuhdistustöiden jälkeen noussutta Herttoniemenrannan asuinaluetta. Lopputulos on varsin lähellä tavoiteltua merellistä idylliä - suositeltava paikka iltakävelyille! Joukkoliikenneorientoitunut kansanosa pääsee paikalle tietenkin bussilla 81 (HelB #9931). Väylän eteläpuolelta löytyy myös Roihuvuoreen asti ulottuva pienteollisuusalue ja uudempana rakennuksena mm. kauppakeskus Megahertsi.

Väylän pohjoispuolella oleva asuinalue kasvoi 50-60-luvuilla yhteen Roihuvuoren kanssa muodostaen silloisen Helsingin suurimman yhtenäisen kerrostaloalueen. Alkuperäistä rakennuskantaa on edelleenkin paikoittain hyvin nähtävillä, ja maaston mukaan rakennettu alue on varsinkin kesävihreillä kaunista katseltavaa. Alueella on myös Helsingin ainoa mäkihyppyyn soveltuva hyppyrimäki, joka korkean sijaintinsa ansiosta näkyy myös kauas Viikin pelloille.

Liikenteellisesti Herttoniemi oli Itäkeskuksen tavoin Rautatientorilta tulevien bussien varassa, kunnes metro vuonna 1982 muutti kaiken: Herttoniemestä tuli merkittävä lähiliikenteen liityntäasema, kun Herttoniemen, Roihuvuoren ja Laajasalon alueen bussit lopettivat Itäväylän kulkemisen ja siirsivät päätepysäkkinsä uudelle metroasemalle. Sittemmin aseman bussivalikoimaan on lisätty myös mm. linja 11 Korkeasaareen. Ja tässä sitten vihdoin kuvat metroasemalta:

  • 11 (HelB #9851)
  • 16 (Tammelundin liikenne #4)
  • 59 (Pohjolan liikenne #808)
  • 79 (HelB #109)
  • 80 (HelB #17)
  • 80A (HelB #10)
  • 81 & 88 (HelB #9931 & #22)
  • 83 (HelB #9930)
  • 84 (HelB #242)
  • 85 (HelB #502)
  • 86 (HelB #?)
  • 86B (HelB #?)
  • 87 (HelB #9918)
  • 93 (HelB #11)
  • 93B (HelB #9927)

Kiertuestatistiikka: Kuvattuna 71/268, 26,5%.

Posted by Jouni Heikniemi at 11:12 AM | Comments (1)

July 15, 2005

Itäkeskus

Itäkeskus on tietysti tunnettu kauppakeskuksestaan, mutta sen lisäksi ko. paikka on myös varsin vilkas metron ja syöttöliikenteen risteysasema. Metro tuli Itäkeskukseen heti linjan perustamisen yhteydessä 1982, ja Kontulan-Mellunmäen suuntaan se jatkettiin 1987. Itäkeskuksesta tuli Helsingin ensimmäinen metron risteysasema, kun Vuosaaren linja valmistui 1998.

Juuret merkittävänä joukkoliikenteen risteyskohtana juontavat metroliikenteen alkuun, jolloin Vuosaaren, Kontulan ja muiden lähiseutujen bussien päätepysäkit siirtyivät Rautatientorilta Itäkeskukseen - sama muutoshan tapahtui myös Herttoniemessä Laajasalon ja Roihuvuoren alueiden liikenteessä. Sittemmin bussiliikenne on ollut hieman vähenemään päin, sillä varsinkin Kontulan ja Vuosaaren metroasemat toimivat nykyisin omien alueidensa liikennesolmuina.

Tässä kuvia Itäkeskuksen asemalta, järjestyksenä suunnilleen kierto myötäpäivään aseman pohjoisreunasta lähtien:

  • 57 (HelB #9858)
  • 58 (Pohjolan liikenne #814)
  • 58B (Pohjolan liikenne #?)
  • 91 (HelB #12)
  • 98V (HelB #9912)
  • 95 (HelB #113)
  • 92 (HelB #18)
  • 522K (HelB #67)
  • 93B (HelB #11)
  • 94A (HelB #9913)
  • 519 (Connex #385)
  • 54 (HelB #116)
  • 550 (HelB #301)
  • 97 (HelB #233)
  • 94 (HelB #237)
  • 93 (HelB #411)
  • 522 (HelB #66)

Tämän satsin jälkeen kuvia on yhteensä 54 eli 20,1 % koko tavoitteesta. Vähän näyttäisi siltä, että kiire tulee vielä - lohdutuksena tosin on se, että luvusta puuttuu levyllä olevia käsittelemättömiä kuvia vielä jonkin verran...

Posted by Jouni Heikniemi at 01:12 PM | Comments (0)

July 13, 2005

Metatyötä

Koska a) suoritustaulukon ylläpitäminen kävi työlääksi, b) halusimme saada tilastoja kuvatuista sekä c) listauksen jäljelläolevista linjoista ja d) on loma, päädyimme muuntamaan muistiinpanot xml-muotoon. Xml-dokumentista on helppo pulauttaa xslt:llä sopiva näkymä vanhan taulukon korvaajaksi. Uusi taulukko yhteenvetotietoineen näyttää tältä.

Jouduimme myös tarkentamaan mukaanotettavien linjojen kriteereitä. Kesäaikataulukirjassa näyttää olevan mm. linjat 194 ja 195, joita ei vielä syksyn kirjassa mainittu - kuvaamme siis myös nämä. Emme kuitenkaan poista listalta kesätauolla olevia linjoja (52A, 94V, 58X), vaan kuvaamme nämä syksymmällä. Lisäkirjaimelliset ratikka- ja bussilinjat aiheuttivat päänvaivaa: 7A ja 7B esimerkiksi ovat toki kuvattavia, mutta millä säännöillä karsitaan pois esim. 10ö ja 90Bw? Entä otetaanko 519A, vaikka sille ei ole merkitty päätepysäkkiä HKL:n paperiseen linjakarttaan? Päätimme toistaiseksi pitää mukana ne linjat, jotka on mainittu viime syksyn tai tämän kesän aikataulukirjan alussa olevassa linjaluettelossa. Tällä kriteerillä listalta yhdistyivät 512/512A sekä 519/519A (riittää napata joko A:llinen tai A:ton) ja uusina mukaan tulivat 194, 195, 415, 451, yöbussi 741N sekä vielä Suomenlinnan Katajanokalta lähtevä lauttareitti.

Huh, projektia piisaa. Kaikkiaan pitäisi napsia näillä näkymin 268 kuvaa, ja niistä on otettu vasta vaivaiset 37 (13,8 %). Tosin meillä on viime päiviltä varastossa iso liuta kuvatuksia, joita ei vielä ole ehditty julkaista.

Posted by Riikka Koskinen at 11:53 PM | Comments (0)

July 12, 2005

Lauttakuvia

Juhannuksen alla käväisimme nauttimassa Suomenlinnan kesäisistä maisemista. Tämä Helsingin edustan linnoitus ympäristöineen kerää kesäisin tuhansia ja tuhansia auringonottajia ja piknik-porukoita sekä synkkiin luoliin halajavia seikkailijoita. Nappasimme Suomenlinnan päässä kuvan epäonnisesta Suomenlinna II -lautasta. Kauppatorin päässä ikuistetuksi tuli lauttalaituri ja takana näkyvä Presidentinlinna (itse lautta näkyy kuvan vasemmassa alareunassa).

Ja vielä pari aiempaa kuvaa: vehmaassa Vartioharjussa kääntyvä 91 (HelBin #12) sekä Länsi-Herttoniemen päätepysäkillä pyrähtänyt 80 (HelBin #13) (maisemat ovat muuttuneet kovasti huhtikuusta).

Posted by Riikka Koskinen at 11:06 AM | Comments (0)

July 04, 2005

Itäinen rajatapaus

Mellunmäen metroasema on aivan kiertueemme itärajalla. Samalla aukiolla on paitsi Helsingin bussien, myös mm. Vantaan 61-linjan päätepysäkki. Meitä kuitenkin kiinnostivat metroaseman alla ympäri pyörähtäneet 94A (HelBin #18) ja 97 (kuvassa keskellä sillan alla). Lisäksi paikalla pysähtyy linja 78, mutta sen päätepysäkit ovat muualla.

Ja toki kuvasimme myös metron (M200 #217). Radan alle parkkeeratut rekat ja tienoota halkovat isot autotiet risteyksineen tekevät asemanseudusta melko sekavan, mutta saimme kuin saimmekin metron alle rajattua hyvin puistomaisen maiseman. Kuvassa metro on juuri lähtenyt liikkeelle pääteasemaltaan ja alkanut hitaasti kiihdytellä länteen kohti Ruoholahtea.

Aiemmista kuvista oli vielä jäänyt varastoon Malmilta 76B (Concordian #183, ks. aiemmat Malmi-kuvat) sekä Pikku-Huopalahden K-kaupan edessä pysähtynyt raitiovaunu 10 (HKL:n #232). Kympin ratikka on ensimmäinen Helsingissä uuteen vaunumalliin vaihtanut linja - vuonna 1999 näiden vihreiden vaunujen tullessa käyttöön niitä tuotiin tykö isoilla toukka-aiheisilla ulkomainoksilla. Vieläkään tämä teknisistä ongelmista kärsinyt vaunutyyppi ei ole saavuttanut kovin suurta osuutta Helsingin raitiovaunuista, vaan toukkia näkee vasta muutamalla linjalla.

Posted by Riikka Koskinen at 07:01 PM | Comments (0)