Pari viikkoa sitten KHO antoi ratkaisun asiassa KHO 2004:15, joka käsittelee mielenkiintoisella tavalla rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen (ketään ei saa tuomita teosta, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi) suhdetta jälkikäteisiin yllättäviin sanktioihin, jotka ilmenevät hallinnollisten säännösten muodossa.
Tapauksessa kiinteistönvälittäjänä toiminut Y oli syyllistynyt petoksiin vuonna 1996, joista hänet oli tuomittu 1998. Kun hän sittemmin myöhemmin haki uuden yrityksensä X Oy:n merkitsemistä kiinteistönvälittäjäliikkeiden rekisteriin, lääninoikeus kieltäytyi merkinnästä, koska vuonna 2001 oli tullut voimaan laki, jonka mukaan kiinteistönvälitysliikkeen vastaavaa hoitajaa ei ole pidettävä luotettavana, jos hänet on edellisen 5 vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen.
Kysymys on siis siitä, voidaanko vuonna 2001 voimaan tullutta lakia soveltaa Y:n vanhoihin tekoihin - Y:hän ei teot tehdessään voinut arvata, että muun lisäksi teoista voisi seurata tällainen jälkikäteinen seuraamus. Jos kyse olisi rikosoikeudellisesta seuraamuksesta, vastaus olisi selvä ei. Tässä asiassa kyse on kuitenkin kuluttajansuojaa lähentelevästä oikeusarvosta ("asiakkaan oikeudesta luottaa välittäjään"). Mitäpä sinun moraalisi sanoo?
Asianomainen lainkohta (Laki kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä 15.12.2000/1075 5 § 2 mom.) kuuluu seuraavasti:
"Vastaavan hoitajan on oltava täysi-ikäinen ja luotettava henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu. Vastaavaa hoitajaa pidetään luotettavana, jos häntä ei ole lainvoiman saaneella tuomiolla viiden viimeisen vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen eikä kolmen viimeisen vuoden aikana sakkorangaistukseen rikoksesta, jonka voidaan katsoa osoittavan hänen olevan ilmeisen sopimaton vastaavaksi hoitajaksi. Vastaavaa hoitajaa ei kuitenkaan pidetä luotettavana, jos hän on muutoin aikaisemmalla toiminnallaan osoittanut olevansa ilmeisen sopimaton vastaavaksi hoitajaksi."
Valitettavasti KHO ei ratkaissut itse kysymystä. Perustuslain 8 §:n ilmaiseman taannehtivien rangaistussäännösten kiellon analoginen soveltaminen tosin hyväksyttiin, ja KHO totesi, ettei em. lainkohdan toisen virkkeen kaavamainen ratkaisumalli sovellu tapaukseen. Korkein hallinto-oikeus palautti asian lääninhallituksen käsiteltäväksi momentin viimeisen virkkeen tarkoittamaa kokonaisarviointia varten.
Noh, koska tuosta vuoden 1998 tuomiosta on nyt jo se viisi vuotta kulunut, emme ikinä saa vastausta itse kysymykseen - siis siihen että olisiko tämä vanha petostuomio estänyt välittäjärekisteriin merkitsemisen - vaan lääninoikeus ratkaissee asian suoraan Y:n hyväksi. Alkuperäinen lääninoikeuden päätös oli vuodelta 2001, joten ainakin nämä pari vuotta Y:llä meni muissa hommissa.
Tarinassa on myös se mielenkiintoinen pointti, että tilannehan olisi muuttunut, jos A olisi aikanaan valittanut saamistaan tuomioista. Vuoden 1998 aikana annetun käräjäoikeuden tuomiosta valittaminen olisi helposti voinut siirtää asian lainvoimaisen ratkaisun vuodelle 1999, ellei peräti vuodelle 2000. Tällöin tämä yllättävä sanktio olisi ollut A:n kannalta entistä olennaisempi. Näiltä osin aikarajojen laskeminen oikeusjärjestelmän hitaudesta riippuvaisesta lainvoimaisuuspäivämäärästä kuulostaa jopa hieman epäoikeudenmukaiselta.
Posted by Jouni Heikniemi at 03.03.04 21:31