Lomalle lähdöstäni on nyt suunnilleen se kolme viikkoa. Sen aikaa olen suunnilleen ollut juridisessa uutispimennossa (Hesaria lukuunottamatta), koska muuton takia koneet ovat olleet levällään ja loman takia töissä niin kiire, etten ole juuri ehtinyt ajankohtaisiin tapahtumiin perehtyä. Otetaanpa vahinko takaisin -- tässä valikoimani olennaisimmat oikeudelliset tapahtumat parilta viikolta:
KKO:2004:26 oli ensimmäinen KKO:n ratkaisu, jossa uuden perustuslain 106 §:n mukaisesti sivuutettiin lain nimenomainen säännös. Mielenkiintoinen tapaus, johon täytyy vielä perehtyä tarkemmin.
KKO:2004:30: Sonera-kirjan kirjoittajaa ei tarvitse paljastaa. Käytännössä kyse on siis siitä, että toimittajien ym. oikeus suojata lähteitään koskee myös kirjankustantajia. Ei nykyisen sananvapauslain näkökulmasta erityisen yllättävää, tosin.
KKO:sta puheenollen, ovat näemmä 1.3. jälkeen julkaistuihin ratkaisuihin ryhtyneet numeroimaan perustelukappaleet. Hyvä niin, koska tapauksien perustelujen purkaminen on usein ollutkin jälkikäteen aika tuskaista ilman mitään viittauskohtia.
Ryhmäkanne-ehdotus heräsi taas henkiin.
HE 28/2004 vp eli tekijänoikeuslain uudistusesitys annettiin Eduskunnalle.
OM asetti työryhmän pohtimaan rikosvahinkolain uudistamista.
Valtion otakantaa-foorumissa näemmä käynnistettiin keskustelu perinnönjakosäännösten muuttamisesta.
... ja tietysti, julkisuudessa keskusteltiin Jäätteenmäki-oikeudenkäynnistä, johtavat juristit ärähtivät Hesarissa käräjärauhasta ja televisioinnista ja niin edelleen. Vaan onneksi oli näinkin hiljaista. :-)
Posted by Jouni Heikniemi at 27.03.04 08:41