Kätkemisrikos (RL 32:1) määritellään seuraavasti: "Joka kätkee, hankkii, ottaa huostaansa tai välittää toiselta varkaus-, kavallus-, ryöstö-, kiristys-, petos-, kiskonta- tai maksuvälinepetosrikoksella saatua omaisuutta taikka muulla tavoin ryhtyy sellaiseen omaisuuteen, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava rahanpesuna, kätkemisrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi."
KKO:n tapauksessa KKO 2004:24 oli kysymys siitä, missä määrin kätkemisrikosta edeltänyt omaisuusrikos täytyy selvittää, jotta rikoksesta epäilty voidaan tuomita kätkemisrikoksesta.
Tapauksessa syytetty A oli myynyt kirpputorien ja lehti-ilmoitusten kautta n. 900 erilaista kulutustavaraa, mm. kirjoja, keittiötuotteita ja koriste-esineitä. Tavarat oli myyty olennaisesti normaaleja jälleenmyyntihintoja edullisemmin, ja A oli oikeudessa sanonut hankkineensa tavarat vielä edullisemmin. Hän ei kuitenkaan suostunut kertomaan, miten oli tavarat hankkinut. Hieman ennen A:n myyntejä paikkakunnalla olleista liikkeistä X, Y ja Z oli varastettu tällaisia tuotteita. Lisäksi joissain A:n myymissä tuotteissa oli Y:n hintalaput paikallaan.
Intuitio ja oikeustaju vetää vahvasti siihen suuntaan, että A olisi tuomittava. Asiaan liittyvä juridinen kysymys on kuitenkin se, että kuinka selkeä näyttö esirikoksesta on oltava, jotta kätkemisrikoksesta tuomitseminen on mahdollista. Tapauksessa tavarat olivat yleisluontoisia, eikä niiden lähdettä tai alkuperää pystytty osoittamaan. Tietoa ei ollut varkausrikoksen tekijästä, paikasta eikä ajastakaan - tavaroiden alkuperiä ei siis pystytty yksilöimään.
Kuitenkin kaikki oikeusasteet katsoivat, että näyttö A:n tuomitsemiseksi riittää. Kiinnostavin pätkä löytyy KKO:n tuomion perustelukappaleista 19-20, joissa pohditaan sitä, mikä merkitys A:n vaikenemiselle on annettava. "Rikosoikeudenkäynnissä noudatettaviin periaatteisiin kuuluu kuitenkin se, ettei rikoksesta syytetyllä ole velvollisuutta myötävaikuttaa asian selvittämiseen, jolloin hänellä on myös oikeus olla vastaamatta hänelle esitettyihin kysymyksiin. Näin ollen sitä, että vastaaja on kieltäytynyt antamasta hyväksyttävää selitystä tai selvitystä häntä vastaan puhuvasta seikasta, ei voida mainitun lainkohdan nojalla ottaa huomioon ratkaisevana aihetodisteena häntä vastaan." ... "Vaitiolo-oikeus ei kuitenkaan voi eikä saa estää sitä, että syytetyltä selvästi selitystä vaativissa tilanteissa hänen vaikenemisensa otetaan huomioon harkittaessa syyttäjän esittämän näytön vakuuttavuutta."
Koska A olisi voinut halutessaan esittää helposti vastanäyttöä, mutta ei ole sitä tehnyt, ja koska "[o]maisuuden laadun ja määrän sekä varastointitavan ja myyntiin liittyvän menettelyn perusteella voidaankin riittävällä varmuudella päätellä" A:n tienneen omaisuuden alkuperästä, A tuomittiin ammattimaisesta kätkemisrikoksesta (RL 32:3).
Tuomion lukemisen jälkeen voi tietysti jälleen keskustella siitä, miten tällainen käännetyltä todistustaakalta vaikuttava rakenne sopii rikosjuttuihin. Väkisinkin tapaus kyllä näyttää siltä, että A:n kieltäytyminen selvityksen antamisesta on vaikuttanut ratkaisuun. Toisaalta voi kysyä, mikä vaihtoehto olisi; varsin todennäköisesti yksittäisten myymälävarkauksien selvittäminen kaikkien 900 esineen osalta olisi kuitenkin mahdotonta. On kuitenkin melko vaikea tuntea sympatiaa A:ta kohtaan tässä tilanteessa, siksi epäilyttävät olot vaikuttavat olleen.
Ks. myös KKO 1992:42 ja KKO 1993:112, joissa kätkemisrikoksen esirikoksesta ei ollut riittävää näyttöä.
Posted by Jouni Heikniemi at 09.04.04 18:33