Juuri taannoin kirjoitin mainosten sitovuudesta, ja nyt kuluttaja-asiamies pistää pelikenttää uusiksi. Tänään julkistetun linjauksen mukaan nimittäin "mainoksia on pidettävä elinkeinonharjoittajaa sitovina tarjouksina, jos kuluttajalla on tarjouksen sisällön, esitystavan tai muun syyn perusteella ollut perusteltua syytä olettaa saavansa tarjotun hyödykkeen tarjouksessa merkityillä tiedoilla", ja edellisen loogisena jatkumona "tarjoukseen merkittyjä tietoja pitää arvioida osana sopimusta eli sopimus tulee voimaan sen sisältöisenä mitä kuluttajalla on ollut siitä markkinoinnin perusteella aihetta olettaa".
Lisäksi lähtökohdaksi asetetaan se, että virhetilanteessa (tarjoustuotteen loppuminen, väärät tuotetiedot/hinnat jne.) mainostajan on näytettävä menetelleensä huolellisesti välttääkseen korvausvastuun. Erikoistarjousten osalta vastuuta pidetään jopa ankarana siten, ettei huolellisuutta erikseen edes tarkastella.
KA:n kannanotto on mielenkiintoinen, koska se muuttaa monia asioita mainonnassa. Samalla se on ymmärrettävä sikäli, että yhä isompi osa markkinakommunikaatiosta tapahtuu mainonnan kautta, ja toisaalta mainosvirheitä tulee yhä enemmän - tai sitten mainonta on yhä härskimpää. Aika näyttää, hyväksytäänkö KA:n linjaus markkinaoikeudessa ja muissa tuomioistuimissa. Mikäli KA:n pohdinta kaupankäynnin muuttumisesta kiinnostaa, kannattaa muuten lukaista tuo linjaus.
Posted by Jouni Heikniemi at 31.05.04 23:17