Jälleen koko kesän melko kuolleena ollut oikeudellinen maailma alkaa heräillä. Suhteellinen flegmaattisuus jatkunee EU:n lomakauden vanavedessä vielä hetken, mutta kohtahan se ensimmäinen täysistuntokin taas on (7.9.). Seuraavassa pari viime aikoina koskettanutta tapahtumaa:
HE 125/2004 verkkotunnuslain muuttamisesesta siten, että yksityishenkilötkin voivat hakea fi-domaineja. Domainin saamiseen vaaditaan 15 vuoden ikärajaa, mitä perustellaan hakemisesta seuraavalla laajahkolla selvitysvelvollisuudella ja pyrkimyksellä suojata alaikäisiä vahingonkorvausvelvollisuudelta.
I-SHO:2004:10, jossa A tuomittiin mm. kannabiksen kasvattamisesta käräjäoikeudessa 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja oheissakkoon (20 päiväsakkoa). Itä-Suomen hovioikeus oli sitä mieltä, että A oli helpottanut rikoksensa selvittämistä ja näyttänyt lopettaneensa huumausaineen käytön, joten "A:ta [ei] ole perusteltua tuomita hänen syykseen luetusta teosta vankeusrangaistukseen, vaan tuomiolauselmasta ilmenevään tuntuvaan sakkorangaistukseen". Tuntuva sakkorangaistus oli 60 päiväsakkoa á 6 euroa. Ymmärrän kyllä, miksi Itä-Suomen hovioikeudella on lepsu maine; 360 euroa kannabiksen kasvattamisesta sekä marihuanan ja hasiksen käytöstä ei liene valtaosan kansalaisista mielestä "tuntuva sakkorangaistus".
KKO 2004:77 siitä, millä edellytyksin vähän ennen konkurssia tapahtunut osakekauppa voidaan katsoa lahjanluonteiseksi. Tapaus on siitä mielenkiintoinen, että osapuolet olivat vaihtaneet osakkeita 100 markan kauppahinnasta, kun lopulta KKO päätyi arvioimaan erän arvoksi 18000 euroa. Näiden näkemyserojen selittely on ihan avartavaa luettavaa.
KKO 2004:78 on lehdissäkin näkynyt tapaus asuntokaupasta, jossa KKO päätyi edellyttämään varsin selkeää yksilöintiä sellaiselta kauppaehdolta, jossa ostaja luopuu oikeudestaan vaatia myöhemmin korvausta tietyistä virheistä. Kauppakirjassa ollut "[O]staja ottaa kaupan kohteen vastaan siinä kunnossa, kuin se hänelle viimeksi esiteltäessä oli. Myyjä ei ole vastuussa havaituista vaurioista tai puutteellisuuksista ja niiden mahdollisesti aiheuttamista lisävahingoista" -ehto ei estänyt hinnanalennuksen määräämistä.
OM:n tiedote 27.8.: Liikenteen automaattivalvonnan haltijavastuusta annetaan HE lokakuussa, ja laki tulisi voimaan 2005. "Rikesakkomenettelyä aiotaan yksinkertaistaa niin, että automaattisessa liikennevalvonnassa havaitusta ylinopeusrikkomuksesta annettu rikesakkomääräys voitaisiin lähettää suoraan ajoneuvon rekisteriin merkitylle haltijalle.", sanoo OM. Haltija ei olisi velvollinen todistamaan syyttömyyttään, vaan rikesakon vastustaminen riittäisi asian siirtämiseksi esitutkintaan.
Posted by Jouni Heikniemi at 29.08.04 11:52jvoBSo kgklhfjgawbs, [url=http://hevidreavvyl.com/]hevidreavvyl[/url], [link=http://buyolhahwnok.com/]buyolhahwnok[/link], http://pkljjrsvlsxn.com/
Posted by: fdteopgt at 05.01.09 02:39