Kolmannen kerran lyhyen ajan sisään KKO ratkaisi henkirikoksen kvalifioinnin, ja jo toisen kerran tänä kesänä peräti suullisen käsittelyn kera. Uusin tappo vs. murha sai vuosikirjanumeron KKO 2004:80, ja tällä kertaa päädyttiin murhaan.
Tuomio kannattaa lukea itsekin, mutta esitän seuraavassa kuitenkin joitain havaintoja kesän mittaan velloneeseen keskusteluun henkirikosten rangaistuksista liittyen. Hyvää taustalukemista on juttuni tapon ja murhan rajanvedosta. Seuraavassa oletetaan, että lukija ainakin tietää murhan tunnusmerkit ja ymmärtää tapon ja murhan erottelukriteerit pääpiirteittäin.
Käsiteltävässä tapauksessa syytetty PV oli surmannut puolisonsa SV:n. PV oli edellisenä päivänä hankkinut aseen ja siihen panoksia ja sijoittanut ne vyönsä alle piiloon. SV oli saapunut PV:n luokse kylään (avioliitto oli jo kriisitilassa) ja puolisot olivat riidelleet. PV oli kertomuksensa mukaan osoittanut SV:tä aseella "puheitaan tehostaakseen". Kun SV oli lähtenyt pakenemaan asunnosta, PV oli ampunut häntä 7-8 kertaa. Tämän jälkeen hän oli vaihtanut lippaan ja ampunut vielä lähietäisyydeltä kyljellään makaavaa SV:tä 4-5 kertaa, mihin laukauksiin SV oli kuollut. Osumia oli yhteensä 12.
Kaikki oikeusasteet katsoivat, että surma oli tehty vakaasta harkinnasta. PV oli uhkaillut puolisoaan jo aiemmin, ja aseen hankintaa etukäteen pidettiin vahvana merkkinä harkinnasta. Oikeudessa ei myöskään saatu näyttöä siitä, että SV olisi esimerkiksi omalla väkivaltaisuudellaan aiheuttanut PV:n aseenkäytön. Vakaan harkinnan tunnusmerkkinä pidettiin myös ammuttujen laukausten määrää ja sitä, että laukaukset oli ammuttu kahdessa erässä. "Viimeistelyä" pidettiin merkkinä siitä, että PV oli todella päättänyt surmata vaimonsa.
PV väitti, että mielentilatutkimuksessa hänellä todettu taipumus impulsiivisiin aggressiivisiin purkauksiin oli selityksenä teolle. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että sen paremmin kyseinen persoonallisuushäiriö kuin tekohetkellä vallinnut humalatila eivät olleet niin painavia seikkoja, että ne vaikuttaisivat vakaan harkinnan arviointiin.
Näiltä osin argumentointi oli perin tavallista eikä käsitykseni mukaan eroa normaalista ratkaisukäytännöstä.
Oikeusasteet olivat myös yhtä mieltä siitä, että teko oli tehty raakuutta ja julmuutta osoittaen. 12 laukauksen tuomitseminen raakuuslistan jatkoksi ei sinänsä yllätä, koska aiemmassa ratkaisukäytännössä mm. 94 puukoniskua (KKO 2000:3) ja useat kirveeniskut (KKO 1974-II-15) katsottiin raaoiksi tekotavoiksi. Tässä tapauksessa ammuskelun alkamisesta SV:n kuolemaan arvioitiin kuluneen suhteellisen lyhyt aika, 60-90 sekuntia. Tästä huolimatta KKO totesi: "[SV]:hen osuneet lukuisat luodit ovat varmuudella aiheuttaneet hänelle suurta kipua. Voidaan pitää selvänä, että hän on ollut pakoon pyrkiessään ja ammutuksi joutuessaan kauhun vallassa. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että tappo on tehty myös rikoslain 21 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla erityisen raa'alla ja julmalla tavalla."
Vaikka 12 luodin ampuminen sinänsä on luonteva jatke erityisen raakuuden tunnusmerkeille, en olisi yllättynyt toisenlaisestakaan ratkaisusta. Ampuminen on kuitenkin verrattain nopea surmaamistapa verrattuna esimerkiksi kuristamiseen, jonka ei itsessään ole KKO:ssa katsottu osoittavan julmuutta ja raakuutta. Valtaosa tappamisen tavoista tuottaa uhrille kauhua ja tyypillisesti myös kipua, joten tässä valossa pelkästään em. argumentointi jäi vähän heiveröiseksi. KKO olisi voinut melko turvallisesti valita toisenkin tien - olihan vakaan harkinnan tunnusmerkki kuitenkin katsottu täyttyneeksi, joten toinenkaan ratkaisu ei välttämättä olisi tuomioon vaikuttanut.
Oma lukunsa on käräjäoikeuden tuomion tiivistelmässä oleva lausuma: "Teko oli tehty myös erityisen julmalla tavalla, koska PV oli kohdistanut SV:hen yli 10 laukausta ja varsinkin vielä siinä vaiheessa, kun PV oli havainnut SV:n korahtelevan maassa, ampunut vielä neljä laukausta tähdäten läheltä puolustuskyvyttömään SV:hen." Hieman epäselväksi jää, mikä käräjäoikeuden moraalinen ohje tämän jälkimmäisen lauseenosan kohdalla oli. Onko vähemmän julmaa jättää kahdeksan kertaa ammuttu kituva uhri kerrostalon pihalle, kun todennäköisyys avun ehtimiseen paikalle ajoissa lienee kuitenkin käytännössä olematon?
Kiinnostava kuriositeetti oli sekin, että hovioikeus viittasi toisaalla ratkaisussaan surmaamisen tapaan nimenomaisesti "hitaana". Ehkä yksittäiseen laukaukseen verrattuna, mutta entä esimerkiksi tapauksessa KKO 1984-II-142 kuvattuun pitkäkestoiseen pahoinpitelyn ja raiskauksen yhdistelmään, joka päättyi kuoliaaksi kuristamiseen? Vuoden 1984 tapauksessa tekoa ei katsottu erityisen raa'aksi tai julmaksi.
Käräjäoikeus piti tekoa vakaan harkinnan tuloksena ja totesi siis edellä kuvatuin tavoin myös erityisen julmuuden kriteerin täyttyvän. Teon ei kuitenkaan katsottu olevan niin törkeä, että se olisi täyttänyt murhan kriteerit - näinpä PV tuomittiin taposta 11 vuodeksi vankeuteen, mikä on tapon asteikolla varsin kova tuomio. Käräjäoikeuden perusteluita teon kokonaisarvioinnin osalta ei ole KKO:n tiivistelmässä.
Hovioikeus sen sijaan analysoi kokonaistörkeyttä laajemminkin, ja päätyi pitämään tekoa törkeänä tuomiten PV:n samalla murhasta. HO esitteli sekä perusteita törkeyttä vastaan että sen puolesta; toiselta puolen PV:tä puolsivat mustasukkaisuus, alkoholin nauttiminen, muutenkin järkkynyt henkinen tasapaino ja mahdollinen ajattelemattomuus surmaamistavan julmuuden suhteen. Toiselta puolen taas mukana arvioinnissa olivat mm. vakaa ennakkoharkinta, uhrin viattomuus (SV ei provosoinut tekoon omalla aggressiivisuudellaan, joskin tunnusti kyllä aviorikoksensa ennen surmaa), PV:n rauhallisuus surmatyön jälkeen sekä välinpitämätön suhtautuminen pariskunnan kahden pienen lapsen tilanteeseen.
Korkein oikeus hyväksyi hovioikeuden perustelut poislukien lasten aseman, miltä osin KKO katsoi, etteivät lapset olleet asiassa osallisina, eikä heidän kohtaloaan voitu asian rikosoikeudellisessa arvioinnissa huomioida raskauttavana seikkana. KKO esitti myös kannanoton kvalifiointikriteerien suhteesta: "Tappo, johon samalla kertaa soveltuu useita rikoslain 21 luvun 2 §:ssä mainittuja ankaroittamisperusteita, on yleensä myös kokonaisuutena arvostellen katsottava tässä lainkohdassa tarkoitetulla tavalla törkeäksi." Edelleen tuomiossa todetaan, ettei tapauksessa ollut erityisiä lievennysperusteita, joten PV tuomittiin murhasta.
Sekä hovioikeuden että KKO:n perustelut osoittavat törkeyden kokonaisarvioinnin onttouden. HO:n käyttämät perustelut ovat pitkälti samoja kuin mitkä perustelivat myös vakaan harkinnan kriteerin täyttymistä. Tietenkin kokonaisarviointiin kuuluu jo määritelmällisestikin se, että arviointi on joiltain osin päällekkäistä muiden kriteerien kanssa, mutta toisaalta saman argumentaation pitäminen riittävänä kahteen kohtaan helposti surkastuttaa kokonaisarvioinnin. Käräjäoikeuden perustelut olisi ollut kiinnostavaa nähdä kokonaisuudessaan, sillä siellä mitä ilmeisimmin keksittiin törkeysarviointiin kvalifiointikriteerien ulkopuolisia lieventäviä seikkoja.
KKO:n lausuma useiden ankaroittamisperusteiden aiheuttamasta "yleensä-törkeydestä" on mielenkiintoinen ja varmasti käytännössä melko pitkälti paikkansa pitävä. Asiaa hieman tarkemmin mutustelemalla alkaa ylipäätäänkin vaikuttaa siltä, että oikeastaan murhassa onkin vain viisi rinnakkaista kriteeriä, joista vähintään kahden pitää täyttyä. Tai ainakin näyttää siltä, että kahden murhan peruskriteerin täytyttyä on esitettävä erityisiä lievennysperusteita, ettei tekoa katsottaisi automaattisesti törkeäksi.
Voitaisiin varmaankin kuvitella tapaus, jossa ei olisi mukana sen paremmin vakaata harkintaa, julmuutta, yleisvaaran aiheuttamista kuin virkamiehen kohdistuvaa tekoakaan, mutta joka kuitenkin olisi kokonaisuutena arvioiden törkeä. Tätähän ei tuomittaisi murhana vaan tappona, siis teoriassa. Käytännössä varmaan jokin murhan muista kriteereistä selitettäisiin tarvittaessa täyttyväksi. Mistähän se törkeys koostuu, ellei niistä muista kvalifiointikriteereistä?
Posted by Jouni Heikniemi at 05.09.04 01:26