marraskuu 21, 2004

Seulonta ja KKO:n uudet ratkaisut

Hovioikeuksien seulontamenettely otettiin viime syksynä käyttöön. Kirjoitetun lain kannalta kyseessähän on oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 ja 2 a §, joiden perusteella hovioikeus voi jättää asian enemmiltä osin tutkimatta eräin edellytyksin.

Hovioikeus päättää ensin, otetaanko valitus enempään tutkintaan (seulontamenettely). Valituksen tutkimista ei jatketa, jos hovioikeus yksimielisesti toteaa olevan selvää, että:

1) asiassa ei ole 15 §:n nojalla toimitettava pääkäsittelyä;
2) käräjäoikeuden ratkaisu tai siellä noudatettu menettely ei ole virheellinen; eikä
3) asianosaisen oikeusturva asian laatu huomioon ottaen muustakaan syystä edellytä valituksen käsittelyn jatkamista.

Päätös siitä, että valituksen tutkimista ei jatketa, voidaan tehdä myös myöhemmin valmistelun aikana ja se voi koskea myös valituksen osaa.

Seulonnan toimintaa ei vielä suuremmin ole käsittääkseni tutkittu, mutta haluttu vaikutus sillä on ollut: hovioikeuksien työmäärät ovat vähentyneet. Viime viikolla sitten tipahti KKO:sta pari mielenkiintoista ratkaisua, nimittäin 2004:116 ja 2004:117. Niissä molemmissa oli taustalla tilanne, jossa rikoksesta syytetty oli hovissa riitauttanut käräjäoikeudessa esitetyn suullisen todistelun, mutta hovioikeus oli lopettanut jutun käsittelyn jo seulontavaiheessa.

Asian ydinkysymys on, miten OK 26:15:ssa olevaa virkkeen "Hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely sitä koskevasta vaatimuksesta riippumatta, jos asian ratkaiseminen riippuu käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun tai käräjäoikeuden katselmusta toimittaessaan tekemien havaintojen uskottavuudesta taikka hovioikeudessa vastaanotettavasta uudesta suullisesta todistelusta." suhdetta seulontasäännöksiin on tulkittava. Lainvalmisteluasiakirjoissa asiasta keskusteltiin valiokuntia myöten, ja pääperiaatteeksi jäi lakivaliokunnan mietinnön (LaVM 27/2002 vp) toteamus "[valituksen käsittelyä on jatkettava, kun] valituksessa on saatettu näytön arviointi kyseenalaiseksi siten, että on aihetta epäillä käräjäoikeuden näyttöratkaisun oikeellisuutta".

Lakivaliokunnan mietinnön "siten" jättää ilmaan sellaisen käsityksen, että käräjäoikeuden näyttöarvionnin riitauttamisen tavalla on merkitystä: riitautuksen pitää ainakin jotenkin saattaa uskottavaksi se, että asia voisi uudella arvioinnilla muuttua sikseen. KKO tulkitsi kuitenkin em. tapauksissa tilannetta siten, että ko. lainmuutoksella ei ollut tarkoitus muuttaa sitä OK 26:15:n ym. ilmaisemaa periaatetta, että suullista aineistoa ei voida arvioida kirjallisen valituksen pohjalta. Niinpä molemmissa tapauksissa seulontaratkaisu kumottiin - KKO katsoi, että suullisen todistelun osalta riittää, että näytön arviointi on riitautettu, mutta riitautuksen "laatua" ei seulonnassa tule arvioida.

Itä-Suomen HO:n presidentti Arponen älähti jo Hesarin haastattelussa, että nyt ruuhkat palaavat, kun kaikki saavat taas juttunsa hovioikeuden täystutkintaan vain keksimällä vaihtoehtoisen tapahtumankulun, esittämällä sen suullisesti ja pitämällä kiinni siitä. Samalla Arponen totesi, että täytyy varmaan taas perustaa yksi muutoksenhakutoimikunta selkeyttämään lainsäännöksiä. Saapa nähdä miten käy. Kysymys ei ole asiallisestikaan ihan helppo; molempia näkökulmia kyllä voi puoltaa.

Posted by Jouni Heikniemi at 21.11.04 07:46
prosessioikeus
Comments
Post a comment









Remember personal info?