Pyöräilykauden avaus oli eilen: ensimmäistä kertaa sykkelillä töihin. 10,2 km uudesta kodista. Nam.
Mielenkiintoista Excelin tulosta tilanteesta, jossa oletetaan että työmatka vie kaksi "matkaa" päivittäin, ja bussia ei käytä muuhun kuin työmatkoihin: jos pyöräilee vähintään 50% päivistä, kannattaa loput päivät maksaa matkakortin arvolla; jos taas bussia tulee käytettyä yli puolina päivistä vähintään kaksi matkaa, kannattaa ostaa kausilippu. 14 päivän kaudella riittää 40 %:n pyöräilykin, mutta harvapa niin lyhyitä ostaa. 30+ päivän kausilla prosentit kasvavat hiljalleen välillä 48 -> 51%, mutta muutos ei ole merkittävä.
Pyöräilyn kannattavuus on kiristynyt; ennen 10 matkan lipuilla pystyi suhteellisen edullisesti kulkemaan sateisiakin kuukausia, koska ainakin jossain vaiheessa jo n. 27%:n pyöräily riitti kuukausilipun kannattavuuteen. Simpsutti.
Mielenkiintoista. Joku oli näemmä vienyt kuluttajavalituslautakuntaan tapauksen, jossa hän oli harmistunut siitä, että hänen autonsa CD-soitin ei soita kopiosuojattuja levyjä. Tänään annetussa ratkaisussa KVL toteaa, että "Koska kopiointisuojaus on teknisesti toteutettu koodaamalla levyihin standardista poikkeavia ominaisuuksia, lautakunta katsoo, ettei standardin mukainen CD-soitin ole virheellinen, jos se ei soita kyseisenlaisia levyjä."
Päätöstä sinänsä ei voi pitää erityisen yllättävänä, mutta positiivista on, että lautakunta vahvisti tämän terveellä järjellä ajateltavissa olevan kannan. Tietääkseni kukaan ei ole vielä vienyt tapausta kopiosuojatusta levystä KVL:ään (tai ainakaan ratkaisua ei ole vielä julkaistu), mutta oletettavasti siellä todettaisiin, että levy on viallinen, ellei oston yhteydessä selkeästi ole kerrottu levyn puutteellisesta toimivuudesta. Noh, senhän monet kaupat toisaalta jo kertovatkin. Ainakin Anttilan TopTenit käyttävät oikein esimerkillisesti pinta-alaa asiasta informointiin.
Tein tänään luovaa tutkimusta: Autonmoottorien jakohihna ja kuluttajansuoja: KVL-käytäntöä 2002-2004. Kyseessä on siis tiivistelmä kuluttajavalituslautakunnan viime vuosien päätöksistä koskien jakohihnavikojen aiheuttamien moottoriremppojen vastuukysymyksiä.
Lomalle lähdöstäni on nyt suunnilleen se kolme viikkoa. Sen aikaa olen suunnilleen ollut juridisessa uutispimennossa (Hesaria lukuunottamatta), koska muuton takia koneet ovat olleet levällään ja loman takia töissä niin kiire, etten ole juuri ehtinyt ajankohtaisiin tapahtumiin perehtyä. Otetaanpa vahinko takaisin -- tässä valikoimani olennaisimmat oikeudelliset tapahtumat parilta viikolta:
KKO:2004:26 oli ensimmäinen KKO:n ratkaisu, jossa uuden perustuslain 106 §:n mukaisesti sivuutettiin lain nimenomainen säännös. Mielenkiintoinen tapaus, johon täytyy vielä perehtyä tarkemmin.
KKO:2004:30: Sonera-kirjan kirjoittajaa ei tarvitse paljastaa. Käytännössä kyse on siis siitä, että toimittajien ym. oikeus suojata lähteitään koskee myös kirjankustantajia. Ei nykyisen sananvapauslain näkökulmasta erityisen yllättävää, tosin.
KKO:sta puheenollen, ovat näemmä 1.3. jälkeen julkaistuihin ratkaisuihin ryhtyneet numeroimaan perustelukappaleet. Hyvä niin, koska tapauksien perustelujen purkaminen on usein ollutkin jälkikäteen aika tuskaista ilman mitään viittauskohtia.
Ryhmäkanne-ehdotus heräsi taas henkiin.
HE 28/2004 vp eli tekijänoikeuslain uudistusesitys annettiin Eduskunnalle.
OM asetti työryhmän pohtimaan rikosvahinkolain uudistamista.
Valtion otakantaa-foorumissa näemmä käynnistettiin keskustelu perinnönjakosäännösten muuttamisesta.
... ja tietysti, julkisuudessa keskusteltiin Jäätteenmäki-oikeudenkäynnistä, johtavat juristit ärähtivät Hesarissa käräjärauhasta ja televisioinnista ja niin edelleen. Vaan onneksi oli näinkin hiljaista. :-)
Eräs vartijoita työkseen kouluttava henkilö otti minuun yhteyttä ja tiedusteli hätävarjelujuttuuni liittyen sitä, miten hätävarjelun ajallista ulottuvuutta on tulkittava. Eli oikeastaan kyse on siitä, että onko hätävarjelulla mitään tekemistä välittömän hyökkäyksen torjumisen jälkeen tapahtuvan pahoinpitelyn kanssa, vai tulisiko tällainen teko tuomita ihan normaalisti täyden rangaistuksen mukaan.
Asiassa on siis kyse siitä, onko "hätävarjelun soveltamisala" lakannut välittömän hyökkäyksen torjuntaan ja että onko hätävarjelun liioittelulla ollenkaan olemassa ajallista ulottuvuutta (voimankäytön vahvuuteen liittyvä ulottuvuus sillä kiistatta on; esimerkiksi nakkivarkaan pysäyttäminen singolla olisi selvää hätävarjelun liioittelua). Voimassa olevan lain vastaus on, että myös jälkikäteinen pahoinpitely voi olla hätävarjelun liioittelua, mutta peruste tälle ei ole kovin näkyvästi esillä lakitekstissä, enkä sitä suuremmin erotellut jutussanikaan. Paikataan tilanne nyt tässä.
Suora leikkaa-liimaa-siteeraus lähettämästäni vastauksesta:
8< 8< 8< 8<
Jos kuvaillaan hätävarjelusäännösten tarkoittamaa oikeudetonta hyökkäystä aikajanalla, niin hyökkäyksen uhka luultavasti tavallisimmin kasvaa loivana käyränä, joka sitten pomppaa erityisen korkealle itse hyökkäyksen ajaksi. Tämän jälkeen hyökkäyksen uhka laimenee - siis käyrä kääntyy laskuun - asteittain, todennäköisesti riippuen vähän osapuolten tappelutaidoista ja tilanteesta yleisemminkin. Esimerkiksi nyrkkitappeluna ilmenevässä hätävarjelussa hyökkääjä tuskin lannistuu ensimmäisestä iskusta, mutta viidentoista jälkeen voi olla jo varsin nöyrää poikaa. Noh, monennenko iskun kohdalla se oikeudellinen hätävarjelun käsite siis loppuu?
Näitä asioita ajatellessa kannattaa huomioida se, että hätävarjeluun käytettyjen keinojen kohtuullisuusarviointi ja monet muut asiat eivät ole kovinkaan selväpiirteisiä silloin, kun niitä keinoja ollaan käyttämässä. Säännöksiin on hyvin vaikea kirjoittaa mitään veitsenteräviä rajauslausekkeita, kun niitä käytännössä pystyttäisiin soveltamaan ainoastaan tuomioistuimessa, joka muutenkin on näissä asioissa hyvin altis jälkiviisaudelle. Eli vastaavasti kuin hyökkäyksen uhka voidaan esittää sellaisena vellikellon muotoisena käyränä, hätävarjelun hyväksyttävyyttäkin on arvioitava samaan tapaan. Toki jossain tulee vastaan se hetki, jolloin mitään ei voida enää selittää hätävarjeluksi.
Siteeraan tähän vielä lopuksi rikoslain yleisten oppien uudistuksen lainvalmisteluasiakirjoja, HE 44/2002:ta (hätävarjelupykälän yksityiskohtaiset perustelut):
--
Vanhemmassa oikeuskirjallisuudessa esitetyn käsityksen mukaan voimankäyttöä, joka on tapahtunut ennen hätävarjelutilanteen syntymistä tai sen jälkeen, ei voitaisi katsoa hätävarjeluksi. Kun kyse ei käsitteellisesti ole hätävarjelutilanteesta, ei tällaista puolustusta myöskään voisi katsoa hätävarjelun liioitteluksi. Tällainen rajaus on pulmallinen, koska samat motivaatioon vaikuttavat seikat, jotka voivat johtaa käyttämään liiallisia voimakeinoja, voivat yhtä lailla johtaa siihen, että keinoja on käytetty liian pitkään. Yleinen kielenkäyttö, joka pitää itse asiassa hätävarjelun liioittelun tyyppiesimerkkinä juuri tilannetta, jossa hyökkäyksen aloittanutta pahoinpidellään akuutin hätävarjelutilanteen jo lakattua, heijastaa varsin luonnollista katsantokantaa. Näistä syistä hätävarjelun rajojen ylittämisellä viitataan ehdotetussa säännöksessä myös aikarajojen ylittämiseen. Myös puolustus, joka aloitetaan liian aikaisin tai jota jatketaan yli sen, mitä hyökkäyksen laatuun ja voimakkuuteen, puolustautujan ja hyökkääjän henkilöön sekä muihin olosuhteisiin nähden kokonaisuutena arvioiden on pidettävä puolustettavana, voi tulla arvioiduksi hätävarjelun liioitteluna.
--
Aiemmin kirjoitin lätkämatsissa lentäneestä kiekosta ja siitä seuranneesta korvaustuomiosta (Oulun Kärpät joutuu maksamaan 40 000 e vammautuneelle katsojalle). Rovaniemen hovioikeus on näemmä julkaissut kyseisen tuomion kokonaisuudessaan: asia S 03/306.
Rovahovi ja asiaa aiemmin käsitellyt (ilmeisesti Oulun?) käräjäoikeus käy ratkaisussa pitkälti läpi korvausvastuun edellytyksiä melkein koulukirjamaisella tasolla. Argumentaatio päätyy siihen, että taloudellisen toiminnan järjestäjänä kiekkoseura on vastuussa katsojaturvallisuudesta, ja että pääsylipun ostaminen lätkämatsiin ei tarkoita kiekkoriskin hyväksymistä. Olennaisesti asiassa oli kyse myös vahingon ennakoitavuudesta.
Tuomiossa käsitellään myös kysymystä siitä, mikä merkitys SM-Liigan turvallisuusohjeilla on. Hovioikeus toteaa hallin sivupleksin olleen vain 101 cm korkea, kun SM-Liigan ohjeet sallisivat 120 senttiäkin. Epäselväksi jää, miten korvausvastuuseen olisi suhtauduttu, jos pleksi olisi ollut tuon 120 cm:n korkuinen.
Joka tapauksessa kaiken kaikkiaan kiinnostava juttu, jonka erityisenä positiivisena piirteenä on se, että aihepiiri on suunnilleen kaikkien ymmärrettävissä ja tuomio on melko hyvin kirjoitettu. Rinnakkaislukemiseksi sopii vaikkapa juttuni vahingonkorvauksen perusteista.
Finlex ja Edilex ovat hitaita, Eduskunta onneksi vähän nopeampi. Viime viikolla julkisuudessa keskustellun tekijänoikeuslakiuudistuksen hallituksen esitys (HE 28/2004) on nyt verkossa: olkaa hyvä.
En ole lukenut, joten toistaiseksi ei kommentteja. Lehtitietojen perusteella kuulosti aika pahalta.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa:
1) Eko-Viikissä olevassa taloyhtiössä ei ole paperinkeräystä oletusarvoisesti, vaan Hesarit olisi tarkoitus tunkea talousjätelaatikkoon. Helou?
2) Elisa yrittää laskuttaa ylimääräisiä perusmaksuja irtisanottuani lankapuhelinliittymän. Olkaa tarkkoina. Elisan yleisten sopimusehtojen (1.8.2003) kohdan 15.3. mukaan asiakas on velvollinen maksamaan laskut vain irtisanomiskuukauden loppuun.
3) Isännöitsijätoimisto ei ole toimittanut autopaikan sähkötolpan avainta, mutta lähetti kuitenkin vastikekuitin, jossa autopaikasta laskutetaan. Taidan huomenna testata, mikä on VVO:n käsitys sen sähkötolppapalvelun arvosta, eli montako euroa tuosta vastikkeesta saa viilattua tämän puutteen takia. Siis ihan noin huvin ja urheilun vuoksi, tietenkin.
Sfnetin lakiryhmässä pohdittiin oikeudenkäynnin suullisuusperiaatteen merkitystä ja sitä, miksi Irak-oikeudenkäynnissä asianajajilla oli pöydällä niin hillittömät kasat paperia, vaikka oikeudenkäynnin pitäisi periaatteessa olla suullista. Tässä hieman lisätietoa siitä, mitä alioikeusprosessin suullisuus oikeastaan tarkoittaa.
Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa ("ROL", 689/1997), jota Irak-jutussakin sovellettiin, säätää 6:6:ssa seuraavasti:
Pääkäsittely on suullinen. Asianosainen ei saa lukea eikä antaa tuomioistuimelle kirjallista lausumaa taikka muutoinkaan esittää asiaa kirjallisesti.
Asianosainen saa kuitenkin lukea asiakirjasta vaatimuksensa sekä suorat viittaukset oikeuskäytäntöön, oikeuskirjallisuuteen sekä sellaisiin useita teknisiä ja numerotietoja sisältäviin asiakirjoihin, joita pelkästään suullisesti esitettynä on vaikeata ymmärtää. Lisäksi hän saa käyttää kirjallista muistiinpanoa muistinsa tukemiseksi.
Jos pääkäsittely pidetään, vaikka asianomistaja taikka vastaaja ei ole saapuvilla, tuomioistuimen on tarpeen mukaan asiakirjoista selostettava, mitä poissaoleva asianosainen on asiassa esittänyt.
Itse pykälän tekstistä saa jo varsin hyvän kuvan siitä, mistä oikeasti on kyse. Lisäksi on huomattava, että myös todistelu on lähtökohtaisesti suullista. Silloinkin kun kyse on asiakirjatodisteesta, sen sisältö on olennaisilta osiltaan esiteltävä suullisesti. Oikeudenkäymiskaaren ("OK") 17:8e.3:n mukaan tuomioistuin voi kuitenkin tässä kohtaa joustaa vaatimuksesta, mikäli kaikki asianosaiset siihen suostuvat ja asiakirjan sisältö on tuomioistuimen jäsenten tiedossa.
Muistiinpanoja ja viittaustietoja koskevat poikkeukset 1 momentin mukaiseen pääsääntöön ovat samanlaiset kuin riita-asioiden oikeudenkäyntimenettelyssä (ks. OK 6:3). Myös todistajalla on jo aiemmin ollut oikeus käyttää muistiinpanoja asiansa esittämisen tukena (OK 17:32), vaikka todistaminen itsessään onkin korostuneen suullista. Näiden säännösten sisältöä ei erityisen tarkasti esitöissä eritellä; mm. HE 82/1995 toteaa vain: "Esimerkiksi laajassa ja vaikeassa asiassa tulee tietenkin sallia, että asianosainen, joka on valmistautunut istuntoon kirjoittamalla asiaesityksen keskeiset osat muistiin, voi suullisessa esityksessään tukeutua sellaisiin muistiinpanoihin."
Käytännössä omien muistiinpanojen lisäksi mm. esitutkintapöytäkirjan tuominen oikeuteen voi olla järkevää esimerkiksi siellä esitettyihin faktatietoihin viittaamiseksi ("esitutkintapöytäkirjan sivulla 72 olevien tietojen osalta lausuisin..."). Samaten lakiviittaukset ja vastaavat on tyypillisesti järkevää lukea asiakirjasta, koska niiden oikeellisuus helpottaa prosessin kulkua. Sama logiikka on myös syytteen ja vaatimusten lukemisen sallimisessa; tällöin kirjallisen ja suullisen esityksen eroista aiheutuvat ongelmat minimoituvat.
Irak-oikeudenkäynnin osalta on ehkä vielä syytä todeta, että televisioissa asiakirja-aineiston tai muistiinpanojen käyttö voi ehkä vielä näyttää poikkeuksellisen runsaalta siksi, että TV-kameran kuvakulma ei kertonut koko totuutta mm. asianajajien silmänliikkeistä. Silti tietysti on selvää, ettei jenkkilän lakisarjoista tuttuun näyttelijäntyöhön venytty sen paremmin Irak-jutussa kuin suomalaisissa oikeussaleissa yleensäkään.
Loma ja muutto oli yllättävän kova temppu. Nyt on ollut viikko aikaa muuttamiseen, ja homma on edelleen aivan totaalisesti vaiheessa. Kotona olisi nettiyhteys, mutta ei aikaa käyttää sitä. Tämä kaikki kait omalta osaltaan selittää hiljaisuuttani.
Jäätteenmäki-Manninen-asiassa veikkasin oikein, mutta siitä ei voi paljon krediittiä ottaa. Hesari on julkaissut käräjäoikeuden tuomion kiinnostavimmilta osiltaan, joten sieltä sopii lukea lisää. Odotetusti passiivista toimintaa ei tulkittu avunannoksi. Tässä kohtaa toisaalta Jäätteenmäki sanoi asian itse oikein: poliittinen ja oikeudellinen prosessi ovat erillään. Ero pääministerin paikalta saattoi hyvinkin olla paikallaan, vaikka rikosoikeudellista tuomiota ei tullutkaan.
Ihan toisesta päästä asioita, päivän lainopillinen esiinnosto on sarjaa "tiesitkö että tällainenkin laki on olemassa": Laki avaruuslentäjien pelastamisesta ja palauttamisesta sekä avaruusesineiden palauttamisesta.
Nautin hiihtolomasta tästä iltapäivästä aina 11. päivään saakka, ja sen jälkeen muutan irtaimistoa uuteen kotiin 15. päivään asti. Nettiyhteydet voivat olla harvassa tämän jakson ajan, joten vastaavasti myös tämän weblogin aktiviteettitaso laskee. Nauttikaa kevätpäivistä!
Julkkisoikeudenkäynti syyttäjä vs. Jäätteenmäki-Manninen (ks. esim. MTV3:n sivut) on valtaosin oikeudellisesti aika tylsää tavaraa, vaikka sillä vissi poliittinen merkitys toki onkin. Kiinnostavin oikeudellinen yksityiskohta on tietysti se, voidaanko Jäätteenmäki tuomita avunannosta tai yllytyksestä asiakirjojen luovuttamiseen. Omien sanojensa mukaanhan Jäätteenmäki vain vastaanotti fakseja, eikä edes lukenut niitä kaikkia.
Jäätteenmäen asianajaja Arvela esitti puheenvuoroissaan mm. kannanoton siitä, ettei Jäätteenmäellä voi olla toimimisvelvollisuutta eikä toisaalta välttämättä tietoakaan siitä, että asiakirjat olisivat olleet salaisia, kun hän muutenkin työssään kansanedustajana käsitteli vastaavia papereita. Selvältä näyttää, että yllytyssyytteen kohtalon ratkaisee se, katsooko oikeus Jäätteenmäen pyytäneen asiakirjoja; jatkoksi jää sitten se, että voiko Jäätteenmäen passiivisuus olla avunantoa.
Oikeudellisesti on melko helppo yhtyä Arvelan käsitykseen siitä, ettei Jäätteenmäki voi syyllistyä avunantoon vain sillä, että hänen faksiinsa tunkee presidentin kansliasta faksattuja asiakirjoja. Toisaalta Jäätteenmäen todennäköisesti hyvä käsitys siitä, millaisia asiakirjoja pitäisi liikutella ja mitä ei, on sitten toinen asia. Kovin merkittävään tietämättömyyteen ei näissä asioissa voine huippupolitiikko vedota, eikä ainakaan jos hän on itse käyttänyt asiakirjoissa ollutta tietoa.
Toinen asia on se, että näytön kannalta tilanne on aika epäilyttävä sikäli, että miksipä Manninen näitä asiakirjoja lähettelisi, jos asiasta ei olisi mitään sovittu. "Ajattelemattomuuttaan"? Ehkä, mutta juristilta sekin on aika paksua. Noh, näytöstä voi riidellä ja varmaan riidellään. Saa nähdä, paljonko asianosaisilla on motivaatiota. Jos jotain pitää lotota, veikkaan Jäätteenmäen jäävän tuomiotta ja Manninen saa sakkonsa.
Pari kiinnostavaa uutta hallituksen esitystä näyttää ilmestyneen:
HE 13/2004 alkoholirikoksista oli Hesarissa jokin aika sitten. Olennaista sisältöä on rikosoikeudellisen jäsennysprojektin jatko: vankeusuhkaiset rikostunnusmerkistöt rikoslakiin, luodaan törkeä-normaali-lievä-portaikko sekä täsmennetään oikeushenkilön rangaistusvastuuta ja menettämisseuraamuksia. Niin ja se asia joka julkisuudessa noteerattiin: poliisi saisi tehdä henkilöntarkastuksen alkoholijuomien löytämiseksi.
HE 14/2004 perintökaaren velkavastuusäännösten muuttamisesta: Olennaisin sisältö on se, että perijä vastaisi pääsääntöisesti kuolinpesän veloista vain perimällään omaisuudella.
Pitäisi tutustua kun vaan tuohonkin kerkiäisi.
Pari viikkoa sitten KHO antoi ratkaisun asiassa KHO 2004:15, joka käsittelee mielenkiintoisella tavalla rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen (ketään ei saa tuomita teosta, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi) suhdetta jälkikäteisiin yllättäviin sanktioihin, jotka ilmenevät hallinnollisten säännösten muodossa.
Tapauksessa kiinteistönvälittäjänä toiminut Y oli syyllistynyt petoksiin vuonna 1996, joista hänet oli tuomittu 1998. Kun hän sittemmin myöhemmin haki uuden yrityksensä X Oy:n merkitsemistä kiinteistönvälittäjäliikkeiden rekisteriin, lääninoikeus kieltäytyi merkinnästä, koska vuonna 2001 oli tullut voimaan laki, jonka mukaan kiinteistönvälitysliikkeen vastaavaa hoitajaa ei ole pidettävä luotettavana, jos hänet on edellisen 5 vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen.
Kysymys on siis siitä, voidaanko vuonna 2001 voimaan tullutta lakia soveltaa Y:n vanhoihin tekoihin - Y:hän ei teot tehdessään voinut arvata, että muun lisäksi teoista voisi seurata tällainen jälkikäteinen seuraamus. Jos kyse olisi rikosoikeudellisesta seuraamuksesta, vastaus olisi selvä ei. Tässä asiassa kyse on kuitenkin kuluttajansuojaa lähentelevästä oikeusarvosta ("asiakkaan oikeudesta luottaa välittäjään"). Mitäpä sinun moraalisi sanoo?
Asianomainen lainkohta (Laki kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä 15.12.2000/1075 5 § 2 mom.) kuuluu seuraavasti:
"Vastaavan hoitajan on oltava täysi-ikäinen ja luotettava henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu. Vastaavaa hoitajaa pidetään luotettavana, jos häntä ei ole lainvoiman saaneella tuomiolla viiden viimeisen vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen eikä kolmen viimeisen vuoden aikana sakkorangaistukseen rikoksesta, jonka voidaan katsoa osoittavan hänen olevan ilmeisen sopimaton vastaavaksi hoitajaksi. Vastaavaa hoitajaa ei kuitenkaan pidetä luotettavana, jos hän on muutoin aikaisemmalla toiminnallaan osoittanut olevansa ilmeisen sopimaton vastaavaksi hoitajaksi."
Valitettavasti KHO ei ratkaissut itse kysymystä. Perustuslain 8 §:n ilmaiseman taannehtivien rangaistussäännösten kiellon analoginen soveltaminen tosin hyväksyttiin, ja KHO totesi, ettei em. lainkohdan toisen virkkeen kaavamainen ratkaisumalli sovellu tapaukseen. Korkein hallinto-oikeus palautti asian lääninhallituksen käsiteltäväksi momentin viimeisen virkkeen tarkoittamaa kokonaisarviointia varten.
Noh, koska tuosta vuoden 1998 tuomiosta on nyt jo se viisi vuotta kulunut, emme ikinä saa vastausta itse kysymykseen - siis siihen että olisiko tämä vanha petostuomio estänyt välittäjärekisteriin merkitsemisen - vaan lääninoikeus ratkaissee asian suoraan Y:n hyväksi. Alkuperäinen lääninoikeuden päätös oli vuodelta 2001, joten ainakin nämä pari vuotta Y:llä meni muissa hommissa.
Tarinassa on myös se mielenkiintoinen pointti, että tilannehan olisi muuttunut, jos A olisi aikanaan valittanut saamistaan tuomioista. Vuoden 1998 aikana annetun käräjäoikeuden tuomiosta valittaminen olisi helposti voinut siirtää asian lainvoimaisen ratkaisun vuodelle 1999, ellei peräti vuodelle 2000. Tällöin tämä yllättävä sanktio olisi ollut A:n kannalta entistä olennaisempi. Näiltä osin aikarajojen laskeminen oikeusjärjestelmän hitaudesta riippuvaisesta lainvoimaisuuspäivämäärästä kuulostaa jopa hieman epäoikeudenmukaiselta.
KKO antoi tänään ratkaisun tapauksessa 2004:14, jossa kyse oli ajokiellon määräämisestä. A oli ajanut 80 km/h:n rajoitusalueella nopeudella 161 km/h ja ohitellut muita ajoneuvoja ehtiäkseen palloiluotteluun. KäO ja HO olivat tuominneet A:n kuuden päivän ajokieltoon, mutta jättäneet pidemmän ajokiellon tuomitsematta, koska hän toimi myyntiedustajana. Hän oli vaatinut tätä mm. siksi, että oli juuri aloittanut uudessa työssä ja ottanut ison asuntolainan, ja työnantaja oli ilmoittanut työsuhteen päättyvän, mikäli A:lla ei olisi ajokorttia.
KKO totesi, että tieliikennelain 75, 78 ja 79 §:ien mukaan asiassa oli tuomittava ehdoton ajokielto, koska teko oli aiheuttanut vaaraa muiden turvallisuudelle. Niinpä KKO sitten tuomitsi A:n; ajokielto alkaa tästä päivästä ja jatkuu 31.5.2004 asti. Itse teosta on jo kuulunut vuosi, joten varsin mahdollisesti tilanne hänen työsuhteensa päättymisherkkyyden osalta on jo muuttunut.
Korkeimman oikeuden esittelijän mietinnössä ajokielto olisi tuomittu ehdollisena, koska teosta ei ollut esitetty aiheutuneen konkreettista vaaraa muille tielläliikkujille. Oikeusneuvokset kuitenkin ilmeisesti katsoivat yksimielisesti, että vaaran taso oli riittävä, koska tapahtumapaikka oli vilkkaasti liikennöity. Joka tapauksessa päätös osoittaa melko tiukkaa linjaa liikennerikkomuksia kohtaan. Ylinopeus tosin oli erittäin huomattava, mutta mikäli kaikki A:n käräjäoikeudessa esittämät uhkakuvat toteutuvat, rangaistuskin on varsin huomattava.
Vaihteeksi havainto blogimaailmasta: Tässä päivänä eräänä ajauduin miettimään RSS-virtojen kätevyyttä. Näppärää, suorastaan yllättävän. Mutta johtaako se siihen, ettei blogia ole mielekästä lukea Pinserin Päivän Pamauksen kautta, eivätkä nämä aktiivilukijat siten rekisteröidy top-listasijoituksen kohottajiksi? Onko siis tämä bloginlukijoiden helliminen itsetuhoista, jos tausta-ajatuksena kuitenkin on blogilistalla mahdollisimman korkealle kipuaminen?
(ei vastausta, vain pohdintaa)