Jälleen koko kesän melko kuolleena ollut oikeudellinen maailma alkaa heräillä. Suhteellinen flegmaattisuus jatkunee EU:n lomakauden vanavedessä vielä hetken, mutta kohtahan se ensimmäinen täysistuntokin taas on (7.9.). Seuraavassa pari viime aikoina koskettanutta tapahtumaa:
HE 125/2004 verkkotunnuslain muuttamisesesta siten, että yksityishenkilötkin voivat hakea fi-domaineja. Domainin saamiseen vaaditaan 15 vuoden ikärajaa, mitä perustellaan hakemisesta seuraavalla laajahkolla selvitysvelvollisuudella ja pyrkimyksellä suojata alaikäisiä vahingonkorvausvelvollisuudelta.
I-SHO:2004:10, jossa A tuomittiin mm. kannabiksen kasvattamisesta käräjäoikeudessa 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja oheissakkoon (20 päiväsakkoa). Itä-Suomen hovioikeus oli sitä mieltä, että A oli helpottanut rikoksensa selvittämistä ja näyttänyt lopettaneensa huumausaineen käytön, joten "A:ta [ei] ole perusteltua tuomita hänen syykseen luetusta teosta vankeusrangaistukseen, vaan tuomiolauselmasta ilmenevään tuntuvaan sakkorangaistukseen". Tuntuva sakkorangaistus oli 60 päiväsakkoa á 6 euroa. Ymmärrän kyllä, miksi Itä-Suomen hovioikeudella on lepsu maine; 360 euroa kannabiksen kasvattamisesta sekä marihuanan ja hasiksen käytöstä ei liene valtaosan kansalaisista mielestä "tuntuva sakkorangaistus".
KKO 2004:77 siitä, millä edellytyksin vähän ennen konkurssia tapahtunut osakekauppa voidaan katsoa lahjanluonteiseksi. Tapaus on siitä mielenkiintoinen, että osapuolet olivat vaihtaneet osakkeita 100 markan kauppahinnasta, kun lopulta KKO päätyi arvioimaan erän arvoksi 18000 euroa. Näiden näkemyserojen selittely on ihan avartavaa luettavaa.
KKO 2004:78 on lehdissäkin näkynyt tapaus asuntokaupasta, jossa KKO päätyi edellyttämään varsin selkeää yksilöintiä sellaiselta kauppaehdolta, jossa ostaja luopuu oikeudestaan vaatia myöhemmin korvausta tietyistä virheistä. Kauppakirjassa ollut "[O]staja ottaa kaupan kohteen vastaan siinä kunnossa, kuin se hänelle viimeksi esiteltäessä oli. Myyjä ei ole vastuussa havaituista vaurioista tai puutteellisuuksista ja niiden mahdollisesti aiheuttamista lisävahingoista" -ehto ei estänyt hinnanalennuksen määräämistä.
OM:n tiedote 27.8.: Liikenteen automaattivalvonnan haltijavastuusta annetaan HE lokakuussa, ja laki tulisi voimaan 2005. "Rikesakkomenettelyä aiotaan yksinkertaistaa niin, että automaattisessa liikennevalvonnassa havaitusta ylinopeusrikkomuksesta annettu rikesakkomääräys voitaisiin lähettää suoraan ajoneuvon rekisteriin merkitylle haltijalle.", sanoo OM. Haltija ei olisi velvollinen todistamaan syyttömyyttään, vaan rikesakon vastustaminen riittäisi asian siirtämiseksi esitutkintaan.
Lakiryhmässä intouduttiin äskettäin taas keskustelemaan nopeusrajoituksen voimassaoloalueesta. Vanha uskomus kuuluu, että normaalilla pyöreällä merkillä ilmaistu rajoitus on voimassa seuraavaan tienristeykseen asti. Tämä on kuitenkin väärä uskomus, mikä selviää helposti tieliikenneasetuksen (182/1982) vilkaisulla.
Asetuksen kielto- ja rajoitusmerkkejä koskevassa 15 §:ssa todetaan merkin 361 osalta: "Merkissä oleva luku osoittaa ajoneuvon suurimman sallitun nopeuden kilometreinä tunnissa. Merkki on voimassa kyseisellä tiellä seuraavaan merkkiin 361-363, 572 tai 573 saakka. Merkin voimassaolo päättyy myös merkkiin 571, jollei välittömästi merkin 571 jälkeen ole liikennemerkillä osoitettu uutta nopeusrajoitusta."
361 on siis nopeusrajoitus, 362 nopeusrajoitus päättyy, 363 nopeusrajoitusalueen merkki (neliskulmainen), 572 taajama päättyy ja 573 pihakadun aloitusmerkki. 571 on taajaman alkumerkki. Näin ollen siis risteys itsessään ei aiheuta nopeusrajoituksen voimassaolon katkeamista, joskin ilmaisu "kyseisellä tiellä" tarkoittaa kuitenkin, että mikäli risteyksen jälkeen tie jatkuu eri tienä, rajoitus ei ole enää voimassa.
Keskustelun kuluessa tavanomaisesti esitetään kysymys siitä, miten sivutieltä tulijoiden pitäisi tietää nopeusrajoitus, ellei sitä tarvitse risteyksessä erikseen osoittaa. Tähän asiaan ei lainsäädännössä ole vastausta, mutta vastaava ongelma on olemassa muutenkin; esimerkiksi autovuokraamosta ajamaan lähtevä ei tyypillisesti voi ennen seuraavaa rajoitusta tietää, mikä sallittu nopeus on. Ajoneuvon kuljettajalle on tavallisesti asetettu melko pitkälle ulottuva selvitysvelvollisuus, mutta käytännössä todennäköisesti joissain tapauksissa ylinopeussakkoja ei jaeltaisi, mikäli valittu tilannenopeus vain ylipäätään olisi järkevä. Oli miten oli, tämä "epäkohta" ei itsessään kuitenkaan vaikuta nopeusrajoituksen voimassaoloon.
Uutta yhtiömuotoa, eurooppayhtiötä (lyhenne SE, "Societas Europaea"), koskeva lainsäädäntö on annettu. Sitä ei ole vielä Finlexissä, mutta säädösvihko 112/2004 sisältää kyseiset lait. Lisätietoja saa myös OM:n tiedotteista (22.4.2004, 11.8.2004) ja esitöistä (HE 55/2004).
Tiivistetysti: Eurooppayhtiö vastaa lähinnä julkista osakeyhtiötä, ja siihen sovelletaan valtaosin Oyj:tä koskevia säännöksiä. Relevanttia säädösaineistoa on myös EY:n eurooppayhtiöasetus. Käytännössä monissa merkittävissä kysymyksissä sovelletaan myös osakeyhtiölakia.
Eurooppayhtiö on tarkoitettu korvaamaan suurten monikansallisten yritysten olemassaoleva konsernirakenne; pienyrittäjät eivät uudesta muodosta juuri kostu. Eurooppayhtiön voi perustaa usealla tavalla, mutta joka tapauksessa vähintään kahden perustajista on oltava oikeushenkilöitä - jo tämä kuvastaa SE:n roolia suuryritysten työkaluna. Lisäksi osakepääomavaatimuskin on hulppeat 120 000 euroa.
Eurooppayhtiöllä on aina kotipaikka jossain yhteisövaltiossa, jonka lainsäädäntöä siihen ensisijaisesti sovelletaan. Näin ollen eurooppayhtiömuodon synty on omiaan lisäämään valtioiden välistä kilpailua siitä, missä maassa yrittämisen olosuhteet ovat esimerkiksi verotuksen kannalta suotuisimmat.
Lainsäädäntö tulee voimaan 8. lokakuuta.
Pääministerin isä Tatu Vanhanen sai ryöpyn mediajulkisuutta, kun viime viikolla ilmestynyt Helsingin Sanomien kuukausiliite kertoi hänen älykkyysosamäärää käsittelevistä tutkimuksistaan: keskeinen väitehän oli mm. se, että Afrikkalaiset kansat ovat keskimäärin vähemmän älykkäitä kuin eurooppalaiset. Vanhasta epäiltiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Jos et vielä ole kyllästynyt aiheeseen, tässä muutama pointti aiheesta lain vinkkelistä.
Tarkastellaan aluksi hieman itse rikossäännöstä. Rikoslain 11:8 kuuluu seuraavasti: Kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Säännöksen taustalla ovat YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikleuksia koskeva yleissopimus (KP-sopimus) sekä vuoden 1965 New Yorkin yleissopimus kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamisesta. Vaikka juurilla puhutaan rodusta, pykälän sanamuotokin ilmaisee soveltamisalan ulottumisen uskonnollisiin, kansallisiin ym. ryhmiin. Lisäksi "edellisiin rinnastettavat ryhmät" kattanevat sellaiset em. kriteerien mukaan epäyhtenäiset ryhmät kuten ulkomaiset opiskelijat, homoseksuaalit ja eläinaktivistit -- tällaisen kannan esittää mm. Heinonen ym.: Rikosoikeus (WSOY 1999).
Kyseessä on mediarikos - siis kriminalisoitu teko on kansanryhmää vastaan kiihottavan sisällön levittäminen. Tekijöitä ovat lausuntoja mediassa esittävä, mutta ääritapauksissa mahdollisesti myös mahdollinen toimittaja ja julkaisusta vastaavat tahot (päätoimittajat ym.). Viestinnältä vaaditaan myös julkisuutta, ja esimerkiksi rasistisen seuran sisäinen kommunikaatio ei ole kiihottamista kansanryhmää vastaan RL:n tarkoittamassa mielessä. Asianomistajaa rikoksella ei ole, koska kyseessä on kansanryhmän suojaaminen - jos loukkaus kohdistuu yksittäiseen henkilöön, kyseessä on yleensä (törkeä) kunnianloukkaus, joko yksinään tai kiihottamisen ohessa.
Rikoksella on kolme tekotapaa: Uhkaus, panettelu ja solvaus. Uhkauksella tarkoitetaan yleensä sellaista viestintää, joka aikaansaa kohderyhmässä jonkinlaista realistista huolta vaaran toteutumisesta. Esimerkiksi kuolemaa tummaihoisille julistavat skinit julkisessa torikokouksessaan varmasti aikaansaavat tällaista pelkoa, mutta toisaalta kolmen promillen humalassa höpisevä puliukko ei uhanne ketään tämän rikossäännöksen tarkoittamassa mielessä. Samaten aivan mitättömät uhkaukset jäänevät rankaisematta, joskin oikeuskirjallisuudessa nimenomaan todetaan, ettei pykälää tulisi tulkita yhtä suppeasti kuin laittoman uhkauksen tunnusmerkistöä (RL 25:7).
Panettelulla tarkoitetaan tässä yhteydessä tyypillisesti yleistäviä ja harhaanjohtavia lausuntoja. Vaikka rikos onkin sinänsä rangaistava vain tahallisena, on väitteiden esittäjän tarkistettava faktansa riittävän laajasti ennen niiden esittämistä (näiltä osin pykälän taustoissa viitataan pitkälti vanhoihin herjausta koskeviin säännöksiin, jotka sittemmin kumottiin nykyisen RL 24 luvun säätämisen yhteydessä). Solvaus-kohdassa taas viitataan totuudenmukaisten väitteiden esittämiseen loukkaamistarkoituksessa. Tästä rankaiseminen sinänsä on poikkeuksellista, koska sananvapaus luonnollisesti vaatii oikeutta ilmaista faktatietoja kansanryhmistä silloinkin, kun nämä eivät sinänsä ole ko. ryhmien näkökulmasta mieluisia.
Lopuksi lienee vielä paikallaan siteerata pari pätkää oikeuskirjallisuudesta (em. Rikosoikeus-teos): "Pelkkä kansanryhmän harkitsematon pilkkaaminen tai ärsyttäminen ei sellaisenaan täytä tunnusmerkistöä. Tunteita ilmaisevat huomautukset tai muut lausumat, joita kukaan ei ota vakavasti, voivat jäädä rankaisemattomiksi. Säännöksellä suojataan kansanryhmän oikeutta olla rauhassa, ja se koskee ennen kaikkea oikeutta olla joutumatta vakavasti otettavan propagandan kohteeksi." ja edelleen, "[...], voitaneen lähteä siitä, että rangaistavuus edellyttää lausuman esittäjältä pyrkimystä saada aikaan toisissa samanlainen halveksunta ryhmää vastaan kuin hänellä itselläänkin on."
Tatu Vanhasen väitteet voinee edellä olevista lukea solvauksen tai panettelun kategorioihin, riippuen siitä, pitääkö väitteitä toteen näytettyinä tai ei. Useassa yhteydessä esiin revennyt keskustelu - ja jo Hesarin haastattelukin - viittaa siihen, että tulokset itsessään ovat kiistanalaisia. Toisaalta ei voitane lähteä siitä, että tiedeyhteisön yksimielisyys olisi edellytys sille, että joitain tutkimustuloksia olisi sallittua esittää julkisesti.
Asian arviointiin kiistatta vaikuttava seikka on sekin, että Vanhasen esiintyminen oli suunnilleen niin asiallista kuin mitä nyt ylipäätään tuollaisessa lehtijutussa on mahdollista; haastattelijakin totesi, ettei Vanhanen vaikuta rasistiselta. Lisäksi Vanhanen esitti vastaavaa älykkyyserokritiikkiä myös kotimaisesta populaatiosta. Jos Vanhanen haastattelusta tuomitaan (mikä tosin on hyvin epätodennäköistä KRP:n päätettyä jättää asia tutkimatta), käytännössä tuomitaan melko vahvasti kansojen välisen älykkyyserotutkimuksen tekeminen ylipäätäänkin, koska tutkimustuloksia ei juuri voisi sen jälkeen julkisuudessa käsitellä.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että KRP:n ratkaisu oli oikea, vaikken Vanhasen väitteiden totuudenmukaisuutta osaakaan kaikkein asiantuntevimmin arvioida. Joka tapauksessa asiasisältö oli esitetty artikkelissa tavalla, joka ei mielestäni keskivertolukijaa kannustanut rasismiin. Toki mistä tahansa aineistoista on sopivalla poiminnalla saatavissa elementit mihin tahansa tulkintaan, mutta se ei voi olla rangaistavuuden perustana.
Sanottakoon vielä, että ymmärrän toisaalta esimerkiksi vähemmistövaltuutetun huolen sikäli, että aina joku myös kärsii kansojen välisiä eroavaisuuksia käsittelevästä keskustelusta. Epäilemättä Vanhasen haastattelu antoi lisäpotkua nimittelyille ja syrjinnälle joissain tapauksissa. Väittäisin kuitenkin, että siinä suhteessa vieläkin tehokkaampaa työtä tekevät iltapäivälehtien "Somali pieksi miehen"-jutut, jotka usein jo sanavalinnoillaan sisältävät jonkinlaisen rasistisen elementin - jos kiihottamispykälää halutaan mediaan soveltaa, mm. rikosuutisoinnissa olisi ehkä enemmän konkreettista ainesta juttuihin.
Oikeusministeri Koskinen herätti heinäkuussa hämmennystä kommentoimalla muutamia KKO:n tuomioita tapon ja murhan rajanvedon osalta. KKO:n presidentti Leif Sevòn kuittasi viikko sitten takaisin Suomenmaan haastattelussa toteamalla, että Suomessa kansalaiset muutenkin pitävät tuomioistuimia poliitikkojen ohjattavissa olevina. Samalla Sevòn piti ministerin kommentointia asiattomana - eihän toimeenpanovalta näin saisi puuttua oikeuslaitoksen asioihin.
Vallan kolmijako-oppi on tärkeä juttu ja kaikkea, mutta mitä se Lefa-setä nyt oikein puhuu? Suomessa hädin tuskin voi sanoa olevan julkista, asiantuntevaa keskustelua oikeudellisista asioista. Minä en jaksa nähdä asiaa siinä valossa, etteikö toimeenpanovallan poliittinen johtokin saisi ottaa kantaa tuomioihin. Siis tietenkin vain jälkikäteen: päätöksenteon on tietenkin jäätävä tuomioistuimelle, ja on ihan KKO:n oma asia, paljonko se muuttaa linjaansa julkisen keskustelun takia. Mutta ei nyt luulisi, että Sevòn kokee KKO:n aseman kärsivän vain siksi, että Koskinen otti (ehkä osittain populistisin tarkoitusperin) kantaa pariin tuomioon.
Tosiasia on se, että KKO perustelee valtaosan tuomioistaan melko köykäisesti. Pari viimeistä murhan ja tapon rajanvetoa koskevaa tuomiota (KKO 2004:63 ja KKO 2004:57) oli kirjoitettu varsin hyvin auki myös olennaisten kriteerien osalta. Se, että tämä yllättävä tietovirta herättää keskustelua, on vain positiivista, eikä sen edes pitäisi yllättää ketään. Se tiedollinen avoimuus on myös se tapa, jolla KKO:n ja oikeuslaitoksen yleensäkin pitää vakuuttaa kansa siitä, että sen päätökset ovat oikeat. Kriitikkojen moittiminen ei jotenkin kasvata uskottavuutta, vaikka sen tekisi minkä pyhän riippumattomuusajatelman tuella. Ja olisi toisaalta sellainen oikeusministerikin aika munaton, jolla ei olisi pokkaa ottaa kantaa oman hallinnonalansa kansalaiskeskusteluun...
Näiden oikeuslaitoksessa merkittäviä tahoja edustavien miesten kannattaisi käyttää energiansa siihen, että keskustelisivat julkisesti itse asiasta eivätkä siitä, onko heillä puheoikeutta. Kansa ja iltapäivälehdet janoavat lisää verisiä yksityiskohtia siitä murhan ja tapon rajanvetoasiasta.