joulukuu 22, 2007

Pudonneen pallon poiminta

Tämä blogi hiljeni maaliskuussa 2005, kun oikeustieteen opiskeluni hyytyi ajanpuutteeseen. Tämä ei koskaan ollut niin paha asia kuin miltä se kuulostaa - kun koko aihe on alunperinkin ollut minulle vain harrastus, ei taukoon liittynyt suurta draamaa. Mutta onhan se pitkä aika olla pois harrastuksen parista - ja on myös kiva olla taas täällä. :-)

Vaan onpa maailma muuttunut. Tiedekunnassa on siirrytty uuteen tutkintojärjestelmään, eivätkä kurssit ole enää entisellään. Perinteiset ooveet on korvattu jollain ihmeen pisteillä. Kävin ostamassa uudet lakikirjat, ja kah, niitähän on nykyään kolme! EU-lainsäädännön integrointi samoihin kirjoihin on epäilemättä hyväkin asia, mutta pino on nyt entistä painavampi ja vaikeampi selata. Tuskin maltan odottaa, mitä muuta yllättävää on luvassa.

Silloin kun aloitin Lakiblogin, Suomen bloggaajaporukka oli pienehkö jengi, ja Blogilistan - jota ei kyllä aluksi edes ollut - kautta pystyi seuraamaan helposti suurehkoa osaa suomalaisista kiinnostavista blogeista. Ne ajat ovat kaukana takana. Blogilistasta on tullut kaupallisen tahon omistama tuotos, päivittäin ilmestyy järjetön määrä tekstiä, minäkin voin kirjoittaa blogijuttuni suoraan Wordilla ja ties mitä muuta.

Lakiblogi jatkaa silti sillä tiellä jolle lähti. Kirjoitan oikeustieteellisistä asioista sitä mukaa kun kiinnostavaa tulee vastaan. Tällä hetkellä tavoitteena on esineoikeuden tentti 28. tammikuuta - mahdollisesti ensi vaiheessa aiheet tulevat sivuamaan sitä.

PS. Ellet ole jo tutustunut, tsekkaa http://www.lakiwiki.fi - siis Editan perustama avoin juridiikan tietosanakirja. Ajauduin puolivahingossa ylläpitäjäkuntaan, ja toivottavasti nyt ehdin jatkossa kirjoitellakin. Muidenkin asianharrastajien kontribuutiot ovat erittäin tervetulleita!

PPS. Ihmetellen totesin, ettei kukaan tunnu jatkaneen Lakiblogin mallilla. Miksei? Sukkaako formaatti vai eikö kukaan vain jaksa? Toivotan muutkin oik. yo:t tervetulleeksi kentälle. ;-)

Posted by Jouni Heikniemi at 10:33 PM | Comments (0) | yleistš