Rikokseen ei voi syyllistyä, jos kyseessä on pelkkä tapaturma. Syyllistyminen vaatii ainakin jonkinasteista teon moitittavuutta joko tahallisuuden tai huolimattomuuden merkityksessä. Seuraavassa käydään läpi näiden käsitteiden sisältöä rikosoikeudessa.
Rikoslain 3 luvun 5 § toteaa: "Teosta, joka harkitaan tapahtuneeksi pikemmin tapaturmasta, kuin tuottamuksesta, älköön rangaistusta tuomittako.". Rajanveto on joskus varsin pulmallista, ja liittyy myös erilaisiin rikostyyppeihin sinänsä. Myös rajojen asettaminen tahallisuuden ja tuottamuksen eli huolimattomuuden välille voi olla ongelmallista. Paikoittain varsin vanha rikoslainsäädäntömmekään ei helpota tilannetta. Rikoslain uudistusprojekti on hiljalleen selkeyttänyt pykälien sisältöä näiltä osin, ja raja-aidat on uusissa pykälissä tuotu selkeämmin esiin.
Kun tahallisuutta arvioidaan, kyse on siitä, mitä rikoksen tekijä on tekohetkellä halunnut saavuttaa tai mieltänyt saavuttavansa. Jos tekijän tarkoituksena on ollut aikaansaada haluttu seuraus, kyse on selkeimmästä tahallisuuden lajista (ns. dolus determinatus). Lähes yhtä selkeä tilanne on myös se, kun tekijä ei sinänsä ole pyrkinyt saamaan seurausta aikaan, mutta on varmuudella ymmärtänyt näin tapahtuvan (ns. dolus directus).
Jos esimerkiksi tekijä polttaa kebab-ravintolan tarkoituksenaan tappaa sen omistaja, mutta samalla käristää kaikki asiakkaatkin, hän syyllistyy mm. useampaan hengenriistoon (tarkka rikosnimike riippuisi tilanteesta). Omistajaan nähden surmaaminen oli tavoitteena (dolus determinatus), muihin nähden se taas oli varma, mutta ei sinänsä tavoitteeseen kuuluva seuraus (dolus directus).
Huomattavasti hankalampaa on määritellä tahallisuuden raja silloin, kun jonkun seurauksen toteutuminen ei ole tavoiteltua eikä edes varmaa, mutta tekijä on kuitenkin mieltänyt sen mahdollisuuden. Rajaa tahallisuuden ja tuottamuksen välille tavataan vetää sen perusteella, kuinka todennäköiseksi tekijä on mieltänyt kyseisen seurauksen. Osa tällaisista tapauksista luokitellaan tahallisiksi (ns. dolus eventualis), osaa arvostellaan vain tuottamuksena.
Esimerkiksi tapauksessa KKO 1988:8 syyte murhan yrittämisestä hylättiin siksi, että ei näytetty todennäköiseksi, että päin poliisiautoa ajanut A olisi pyrkinyt surmaamaan poliisit, eikä tieolosuhteet huomioon ottaen voitu katsoa, että seuraus olisi A:n näkökulmasta ollut todennäköinenkään. KKO 1988:21:ssä A oli polttanut talon, jossa oli sisällä neljä henkilöä. He kaikki pelastuivat. Syytteet tapon yrityksistä hylättiin, koska ei näytetty A:n yrittäneen tappaa henkilöitä, ja poltto oli tehty päiväsaikaan, jolloin talosta pakeneminen oli ollut helpompaa. Näin katsottiin, ettei henkilöiden kuolema ollut A:n näkökulmasta todennäköinen seuraus.
Tahallisuuden tulkintaongelmat liittyvät usein siihen, ettei ole yksikäsitteistä, millainen seuraus tulee mieltää tai tahtoa tapahtuvaksi, jotta teko sinänsä olisi tahallinen. Tilanne tullee selkenemään jonkin verran, kun lainsäätäjä valitsee jonkin selvän ratkaisun rikoslakiuudistuksen loppuvaiheessa.
Kuten jo todettu, puhtaasta vahingosta eli tapahtumasta ei joudu syytteeseen. Sen sijaan huolelisuusvelvoitteen rikkominen voi johtaa syytteeseen tuottamuksen perusteella: tekijän olisi tullut toimia toisin, jotta vahinkoa ei olisi tapahtunut.
Kaikki tuottamuksellinenkaan vahingonteko ei ole rangaistavaa. Laissa tuottamusvastuusta säädetään erikseen niiden rikosten kohdalla, jotka on haluttu kattamaan myös tuottamuksellisuus. Tilannetta hämärtää kuitenkin se, että joidenkin säännösten on katsottu tarkoittavan myös tuottamuksesta rankaisemista. Liikennerikkomus on tyypillinen esimerkki tästä: myös punaisia päin vahingossa ajamisesta saa sakkoja, vaikka pykälä sanoo vain "muuten kuin 98-102 §:ssä mainitulla tavalla rikkoo". Tavallaan tämä on järkevääkin, mutta monimutkaistaa säädösviidakon selailua huomattavasti.
Kun tuottamusta arvioidaan, on käsiteltävä sekä objektiivisia että subjektiivisia tuottamuskriteereitä. Objektiiviset kriteerit voidaan lukea usein laista, joskus tulkinnasta. Yleisesti katsotaan, että erityisestä turvamääräyksestä poikkeaminen on aina tuottamusvastuun peruste. Kaikilta aloilta normistoja ei kuitenkaan ole saatavilla, joten osassa tapauksista tuomioistuin joutuu määrittelemään huolimattomuuden rajat.
Toisaalta voidaan puhua myös subjektiivisista kriteereistä, henkilökohtaisista ominaisuuksista. Esimerkiksi vammautuneelta henkilöltä ei voida kaikissa tilanteissa odottaa samanlaista menettelyä kuin mitä yleensä väestöltä. Toisaalta vastuuseen ei vaikuta pääsääntöisesti se, ettei henkilö sinänsä ole kykenevä huolellisuusnormin noudattamiseen. Jos ajotaidoton hyppää auton rattiin, hän on vastuussa tuottamuksesta, vaikka ei subjektiivisesti katsoen olisikaan ollut edes kykeneväinen noudattamaan normia. Hänen tuottamuksensa tulikin esiin jo siinä vaiheessa, kun hän ryhtyi toimimaan osaamisensa vastaisesti (ryhtymistuottamus).
Rikossäännöksissä esiintyy myös joskus termit törkeä huolimattomuus ja piittaamattomuus, joiden merkitys ratkaistaan tapauskohtaisesti arvioiden. Yleisesti ottaen törkeänä huolimattomuutena voidaan arvioida seurauksista välittämätöntä, lähellä tahallista olevaa menettelyä.
On syytä huomata, että ns. seurausrikoksissa (rikokset, joissa tuomittavana on seuraus eikä teko: esimerkiksi kuolemantuottamus) tuottamuksen arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota tuottamuksen ja seurauksen yhteyteen. Jos vaikkapa valottomalla autolla ajava A törmää B:hen siten että B saa surmansa, ei A:ta voida syyttää kuolemantuottamuksesta ellei A:n auton valottomuudella (joka sinänsä täyttää tuottamuksen merkit, koska siinä rikotaan turvallisuusnormia) ollut jotain merkitystä B:n kuoleman kannalta.
Myös tekijän erehdyksellä voi olla vaikutusta sinänsä rikoksena pidettävän teon rangaistavuuteen. Tässä erehdyksellä ei sinänsä tarkoiteta "hairahdusta kaidalta polulta", vaan itse rikostunnusmerkistöön liittyvää erehdystä. Tässä yhteydessä erehdykset jaetaan kahteen osaan niiden kohteen mukaan.
Tunnusmerkkierehdyksestä on kyse silloin, kun tekijä erehtyy jostain rikostunnusmerkistöön kuuluvasta seikasta. Tällainen tilanne voi olla kyseessä vaikkapa silloin, kun jätepaperia silppuriin syöttävä A vahingossa silppuaakin kaverinsa B:n tärkeän kouluaineen, josta ei ole muita kopioita. Kyse voisi objektiivisesti arvioiden olla vahingonteosta, mutta kyseinen rikos vaatii tuomion pohjaksi tahallisuutta. Siten A:n erehdys poistaa rangaistavuuden. Jos tuottamuksellinen vahingonteko kuitenkin olisi säädetty rangaistavaksi, syyte voisi tulla kyseeseen. Täytyy kuitenkin huomata, että vaikka rikossyyte tässä väistyikin, vahingonkorvausvelvollisuus saattaa silti syntyä.
Tunnusmerkkierehdykselläkään ei ole oikeudellista merkitystä, jos tekijän erehdyksestä huolimatta tunnusmerkistö täyttyy tekijän alkuperäisen aikeen mukaisesti. Mikäli Z päättää keikata paikallisen Meritan keskellä yötä, mutta vahingossa haparoikin itsensä sisään Aktian konttoriin, ei syytteen raukeamiselle ole perusteita.
Eräs erityistapaus on putatiivinen hätävarjelu, jossa tekijä luulee jonkin sinänsä rikollisen teon olevan niissä oloissa oikeutettu. Näin käy esimerkiksi silloin, kun hän puolustautuu leikkiaseella uhkaavaa vitsailijaa vastaan. Tällaisesta teosta ei rangaista, mikäli tekijällä ei ollut mahdollisuutta ymmärtää tilanteen oikeaa luonnetta.
Kieltoerehdyksen tapauksessa tekijä on mieltänyt tilanteen ja tekonsa oikein, mutta erehtynyt menettelyn laillisuudesta. Koska perinteisen rikosoikeuden oletetaan olevan kohtuullisen hyvin myös kansalaisten päissä, ei kieltoerehdyksellä juurikaan ole merkitystä tavallisissa tilanteissa - olisi vaikea argumentoida kestävästi oikeudessa, ettei tiennyt tappamisen olevan laitonta. Epäselvien normistojen erikoisaloilla, joissa kriminalisoinnit ovat epätäsmällisiä tai mahdottomasti hahmotettavia, kieltoerehdys saattaa tulla esiin lievennys- tai anteeksiantoperusteena silloin, kun tekijä ei voinut inhimillisellä vaivalla olla selvillä kriminalisointinormin sisällöstä.
Jouni Heikniemi
10.6.2001
Tämä dokumentti kuuluu sivujeni osioon
Kirjalliset tuotokset / Oikeudellista asiaa.