Eräs vartijoita työkseen kouluttava henkilö otti minuun yhteyttä ja tiedusteli hätävarjelujuttuuni liittyen sitä, miten hätävarjelun ajallista ulottuvuutta on tulkittava. Eli oikeastaan kyse on siitä, että onko hätävarjelulla mitään tekemistä välittömän hyökkäyksen torjumisen jälkeen tapahtuvan pahoinpitelyn kanssa, vai tulisiko tällainen teko tuomita ihan normaalisti täyden rangaistuksen mukaan.
Asiassa on siis kyse siitä, onko "hätävarjelun soveltamisala" lakannut välittömän hyökkäyksen torjuntaan ja että onko hätävarjelun liioittelulla ollenkaan olemassa ajallista ulottuvuutta (voimankäytön vahvuuteen liittyvä ulottuvuus sillä kiistatta on; esimerkiksi nakkivarkaan pysäyttäminen singolla olisi selvää hätävarjelun liioittelua). Voimassa olevan lain vastaus on, että myös jälkikäteinen pahoinpitely voi olla hätävarjelun liioittelua, mutta peruste tälle ei ole kovin näkyvästi esillä lakitekstissä, enkä sitä suuremmin erotellut jutussanikaan. Paikataan tilanne nyt tässä.
Suora leikkaa-liimaa-siteeraus lähettämästäni vastauksesta:
8< 8< 8< 8<
Jos kuvaillaan hätävarjelusäännösten tarkoittamaa oikeudetonta hyökkäystä aikajanalla, niin hyökkäyksen uhka luultavasti tavallisimmin kasvaa loivana käyränä, joka sitten pomppaa erityisen korkealle itse hyökkäyksen ajaksi. Tämän jälkeen hyökkäyksen uhka laimenee - siis käyrä kääntyy laskuun - asteittain, todennäköisesti riippuen vähän osapuolten tappelutaidoista ja tilanteesta yleisemminkin. Esimerkiksi nyrkkitappeluna ilmenevässä hätävarjelussa hyökkääjä tuskin lannistuu ensimmäisestä iskusta, mutta viidentoista jälkeen voi olla jo varsin nöyrää poikaa. Noh, monennenko iskun kohdalla se oikeudellinen hätävarjelun käsite siis loppuu?
Näitä asioita ajatellessa kannattaa huomioida se, että hätävarjeluun käytettyjen keinojen kohtuullisuusarviointi ja monet muut asiat eivät ole kovinkaan selväpiirteisiä silloin, kun niitä keinoja ollaan käyttämässä. Säännöksiin on hyvin vaikea kirjoittaa mitään veitsenteräviä rajauslausekkeita, kun niitä käytännössä pystyttäisiin soveltamaan ainoastaan tuomioistuimessa, joka muutenkin on näissä asioissa hyvin altis jälkiviisaudelle. Eli vastaavasti kuin hyökkäyksen uhka voidaan esittää sellaisena vellikellon muotoisena käyränä, hätävarjelun hyväksyttävyyttäkin on arvioitava samaan tapaan. Toki jossain tulee vastaan se hetki, jolloin mitään ei voida enää selittää hätävarjeluksi.
Siteeraan tähän vielä lopuksi rikoslain yleisten oppien uudistuksen lainvalmisteluasiakirjoja, HE 44/2002:ta (hätävarjelupykälän yksityiskohtaiset perustelut):
--
Vanhemmassa oikeuskirjallisuudessa esitetyn käsityksen mukaan voimankäyttöä, joka on tapahtunut ennen hätävarjelutilanteen syntymistä tai sen jälkeen, ei voitaisi katsoa hätävarjeluksi. Kun kyse ei käsitteellisesti ole hätävarjelutilanteesta, ei tällaista puolustusta myöskään voisi katsoa hätävarjelun liioitteluksi. Tällainen rajaus on pulmallinen, koska samat motivaatioon vaikuttavat seikat, jotka voivat johtaa käyttämään liiallisia voimakeinoja, voivat yhtä lailla johtaa siihen, että keinoja on käytetty liian pitkään. Yleinen kielenkäyttö, joka pitää itse asiassa hätävarjelun liioittelun tyyppiesimerkkinä juuri tilannetta, jossa hyökkäyksen aloittanutta pahoinpidellään akuutin hätävarjelutilanteen jo lakattua, heijastaa varsin luonnollista katsantokantaa. Näistä syistä hätävarjelun rajojen ylittämisellä viitataan ehdotetussa säännöksessä myös aikarajojen ylittämiseen. Myös puolustus, joka aloitetaan liian aikaisin tai jota jatketaan yli sen, mitä hyökkäyksen laatuun ja voimakkuuteen, puolustautujan ja hyökkääjän henkilöön sekä muihin olosuhteisiin nähden kokonaisuutena arvioiden on pidettävä puolustettavana, voi tulla arvioiduksi hätävarjelun liioitteluna.
--