Yllytyksestä on kyse, kun joku ei tee rikosta itse, vaan tahallisesti taivuttelee toisen tekemään rikoksen. Mitä siitä seuraa ja missä oloissa? Tähän dokumenttiin on kerätty muutamia esimerkkitapauksia.
RL 5 luku 2 §: Joka käskee, palkkaa, kiusaa tahi muuten tahallansa taivuttaa tai viettelee toista rikokseen, tuomittakoon, joko rikos tulee täytetyksi, taikka vaan jää rangaistavaan yritykseen, yllytyksestä ikäänkuin hän itse olisi ollut tekijä.
Yllytyksestä voidaan tuomita minkä tahansa tahallisen rikoksen yhteydessä. On kuitenkin tärkeää muistaa, että yllytyksen soveltamisala soveltuu vain siihen, mihin yllytettiin. Jos A yllyttää B:tä ryöstöön, mutta B intoutuukin tappoon, A:n voi tuomita vain yllytyksestä ryöstöön. Jos B taas unohtaakin ryöstöaikeet ja ryhtyy rattijuopoksi, A ei ole tästä vastuussa. Yleinen yllytyssäännös on syytä erottaa myös erityisistä yllytyksen kriminalisoinneista, kuten RL 15:5:n tarkoittamasta yllytyksestä perättömään lausumaan.
Eräs yllytykseen viittaava rikosmuoto on välillinen tekeminen, jossa taivutellaan rikoksentekijäksi sellainen henkilö, joka ei voi itse joutua rikosvastuuseen (esimerkiksi alaikäinen). Tällöin voi käydä niin, että teettäjä saa täyden rangaistuksen, mutta välillinen tekijä ei tule rangaistuksi.
Katso myös dokumentit rikoskumppanuudesta ja avunannosta.
KKO:1977-II-16: Päihtynyt A oli käyttänyt 7-vuotiasta tytärtään autonsa kuljettajana. Koska tyttärellä ei ollut tosiasiallista kykyä toimia kuljettajana ilman A:n välitöntä avustusta, A:ta pidettiin ajoneuvon kuljettajana. Hänet tuomittiin rangaistukseen. Vastaava tapaus on myös KKO:1985-II-54.
KKO:1968-II-83: Sotilas C kuljetti toisilla sotilailla lastattua ajoneuvoa. Ohjaamossa mukana olivat myös sotilaat A ja B, jotka kannustivat C:tä rämäpäiseen ajoon. A myös painoi auton kaasupoljinta jalallaan. A ja B olivat jatkaneet yllytystään senkin jälkeen, kun C oli jo kiihtynyt parin huomauttelusta ja alkanut ajaa holtittomasti. Kun auto sitten joutui onnettomuuteen, jossa joitain matkustajia kuoli ja joitain vammautui, A ja B tuomittiin palvelusvelvollisuuden rikkomisesta, törkeästä varomattomuudesta liikenteessä sekä kuolemantuottamuksista ja vammantuottamuksista.
KKO:1983-II-61: Seurustelevat A ja B olivat päättäneet yksissä tuumin surmata B:n aviomiehen C:n. B oli tiedottanut A:lle puhelimitse sopivasta ajankohdasta. Sopimuksen mukaan A surmasi C:n ilman B:n osallistumista. B:n katsottiin yllyttäneen A:n surmatyöhön. Sekä A että B tuomittiin elinkautiseen, A tekijänä ja B yllyttäjänä.
Jouni Heikniemi
12.6.2001
Tämä dokumentti kuuluu sivujeni osioon
Kirjalliset tuotokset / Oikeudellista asiaa.