Mitä Lapinjärvellä koulutusjaksolla oikeasti tapahtuu? Senpä kerron omin sanoin tässä.
On erän 13/2001 palvelukseenastumispäivä. Lapinjärvellä on ilmoittauduttava viimeistään klo 14. Helsingistä pääsisi bussilla Lapinjärvelle kohtuullisen vaivattomasti ja vieläpä ilmaiseksi, mutta viimeinen inhimillinen bussi (Hki 11:40 - Lj 13:20) on vähän myöhäinen: 40 minuutissa pitäisi navigoida lähimain 4 km tuntemattomassa maastossa Lapinjärven asemalta keskukselle. Ei inspaa, joten tartuin Escortia ratista.
Helsinki-Lapinjärvi on suorastaan nautinnollinen ajettava. Ensin valtatie seiskaa Porvoon ohi Koskenkylään, sitten kutosta reilu 20 km pohjoiseen kohti Kouvolaa. Hyvät tiet ja ainakin päiväsaikaan inhimillinen liikenne. Rentouttava ajokokemus. Ohitin muuten sen sivaribussin jo ennen Kehä kolmosta. Väli Porvoo-Koskenkylä oli tietöiden runnomana ajaessani, mutta se tuskin on kovin pitkäaikainen vaiva. Jossain vaiheessa sekin muuttuu moottoritieksi, jolloin matka nopeutuu entisellään. Nyt meni noin 1 h 10 min, sisältäen yhden 10-15 minuutin pysähdyksen tietyömaalla. Tämänkin olisi voinut välttää ajamalla yhdystie 170:ä Porvoosta eteenpäin, mutta kun ei tiennyt niin ei tiennyt.
Sivarikeskus jaksaa hehkuttaa perille johtavaa koivukujaa joka esitteessä. Ja pitkähän se kyllä onkin. Perillä silmäni hamusivat auton lasien läpi jonkinlaista opastekylttiä. Löytyihän se. Ja kyllä, sivarikeskuksessa on parkkipaikkoja autoileville sivareille. Ne löytyvät ajamalla koivukujan keskuksen päästä lievästi vasemmalle etuviistoon, kunnes tie kurvaa navettamaisen rakennuksen eteen. P-kyltin lisäkilpi "Sivari / Sivare" kertonee kaiken olennaisen.
Ilmoittautuminen palvelukseen tapahtui A-talossa, joka sijaitsee mäen päällä, koivukujalta suoraan pääväylää eteenpäin. Kello 13:20 jonossa on jo melkoisen monta palvelukseenastujaa. Pienen jonottelun jälkeen respa lataa henkkaria ja passikuvaa vastaan käteen liinavaatenipun, huoneen avaimen ja sivarikortin. Lisäksi mukaan tarttuu ensimmäisen päivien ohjelma.
Kamat käsissä on hyvä idea majoittautua. Huomasin tehneeni fiksun valinnan: jos tulee autolla, ei kannata ottaa ilmoittautumiseen mukaan enempää kamaa kuin on välttämätöntä. Liinavaatteiden ym. kanssa ei ole kiva roudata muutamaa matkalaukullista kamaa.
Sivarit majoittuvat havaintojeni mukaan neljään rakennukseen: A, B, C ja D -taloihin. A-C ovat koulutuskeskuksen vanhoja kivirakennuksia, D mäen juurelle rakennettu asuinrakennus. Ikkunan läpi suoritetun arvioinnin mukaan majoitusmukavuus on parasta lajia D-haussissa. A-C:ssä bunkataan intin vanhoissa kerrossängyissä. Kampushuhu kertoo, että C on laadultaan epämiellyttävin mesta.
Osuin itse B:hen, ja sattumalta kahden hengen huoneeseen. Valtaosa on ilmeisesti saanut itselleen kolme huonetoveria, ja iltapalalla eräs sivaritoveri vuodatti asuvansa peräti viiden muun kanssa. Otan osaa. Hyvään flaksiini saattoi vaikuttaa sekin, että vaatimalla vaadin huoneeseen, jossa on lukollinen säilytyskaappi (joka ei edes toimi, mutta teollisuuspesukoneen kokoinen talonmies lupasi nuijia sen kondikseen). Ehkä niitä ei ole kaikenkokoisia? Mielenkiintoinen lisäpointti on se, ettei toistaiseksi ole vielä kämppistä näkynyt. Sellainen kuitenkin on tavaroista päätellen. Kenties edellisten erien sivari? Tämä selviää huomenna, kun erän 12 jengi saapuu lomilta.
Ensimmäisenä päivänä oli ohjelmassa vain sivari-infot, joita järjestettiin kolme kappaletta - klo 13, 14 ja 15. Vain yhteen tarvitsi (ja sai) osallistua. Ja jo vain, luulot pois heti alkuun: infot järjestettiin sikalassa. Hämmennys vaihtuu ymmärrykseksi, sillä sikala on vanha sikala, joka on konvertoitu luentosaliksi.
Sivari-info yllätti positiivisesti. Saapumiserämme asioita hoitava toimialavastaava Markku "Make" Lautamäki heitti pari huonoa vitsiä ja pysyi muuten asiassa. Ihan rennon oloinen äijä. Tunnin mittaiseen infoon oli tiristetty perustiedot alkupäivien ohjelmasta ja terveydenhoitajan puolen tunnin show. Okei, molemmista puolituntisista vei kohtuullisen osan erilaisten lomakkeiden ohjattu täyttäminen. Intelligenssin riemuvoitto!
Ensimmäisen kahden päivän ohjelma jäsentyi sitten seuraavanlaiseksi:
30.7.2001: 13:00 sivari-info 1 14:00 sivari-info 2 15:00 sivari-info 3 15:30 päivällinen 19:00 iltapala 31.7.2001: 07:30 aamupala 08:30 sivarikeskuksen johtaja näyttäytyy 11:30 lounas 12:30 sivarilaki ja -asetus -tietopaketti 15:30 päivällinen 19:00 iltapala
Lapinjärvellä ei tarvitse pelätä simputusta. Sen sijaan toisella intistä tutulla vitsauksella pelotellaan sitäkin enemmän. Kysehän on tietenkin tylsistymisestä eli näivettymisestä - ja siitä seuraavasta hajoamisesta. Ensimmäinen päivä on antanut hyvän esimaun tästä lajista. Vapaa-aikaa on. Okei, sitä oli ehkä ensimmäisenä päivänä vielä vähän tavallista enemmän, mutta kyllä sitä riittää jatkossakin. Toisaalta ehkäpä huomenna esiteltävät vapaa-ajan viettomahdollisuudet tarjoavat uusia näkymiä tähän asiaan?
Luojan kiitos on kannettava ja työ, jota voi tehdä etänä. Ei minua tekemisen puute vaivaa, tavallaan oikeastaan päinvastoin: ikkunasta näkyy auringonlaskun valossa kellertävä ohrapelto ja kimmeltävä Lapinjärvi lumpeineen. Kävin ulkona jo muutamallakin kävelyllä, ja pakko myöntää: luonto täällä on eri asia kuin luonto Helsingissä. Vaikka asia oli enemmän kuin tuttu nuoruusvuosilta, muistutus oli taas tarpeen. Jes, siitä ulkoilmasta kannattaa nauttia. Harvalla meistä kuitenkaan on sivaripaikkaa, jossa sitä olisi yhtälailla tarjolla. Lapinjärvellä ei ehkä voi tehdä montaa asiaa, mutta niitä harvoja mahdollisuuksia kannattaa hyödyntää.
Sivarissa on aika monenlaista jengiä. Ihan niin kuin ei intissäkin olisi, mutta tuntuu siltä, että sivarissa asia vielä korostuu. Ehkä siksi, että täällä ihmiset ovat jollain tavalla valikoituneempia. Karuja yleistyksiä: pitkiä hiuksia on paljon, metallimusiikki tuntuu olevan kohtuullisen tavallinen juttu. Lävistykset ja korut loistavat. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö sivarissa olisi myös kunnon edustusta perinteistä nörttikuntaa. Kyllä vain on. Ja keskiviikkoaamuna on ensimmäinen ATK-tunti, josta voi hankkia vapautuksen osoittamalla ATK-osaamisensa tason. Sitten nähdään, paljonko sitä edustusta oikein onkaan.
Yhtä kaikki, kovin oli jengi hiljaista ainakin vielä sivari-infoissa. Joillain tutustuminen oli ehkä päässyt alkuun jo bussissa tai sitten itse info-tilaisuutta odoteltaessa, mutta aika harvassa juttelijat vielä olivat. Päivälliselläkin oli vielä melko hiljaista, mutta iltapalaan mennessä juttua oli selvästi jo alkanut irrota.
Se täytyy sanoa, että ainakin ensimmäisen päivän tunnelmien perusteella jutteleminen kyllä kannattaa. Se purkaa kummasti vieraasta ympäristöstä ja vapauden rajoittumisesta aiheutuvia fiiliksiä. Jossain vaiheessa päivää ehti jo ketuttaa pahastikin, enkä kuitenkaan ole vielä ollut täällä kuin reilut 8 tuntia. Pakollisesta koulutusjaksosta tuli kuitenkin paljon vähemmän inhottava juttu, kun heitti asiasta läppää parin 11/01-saapumiserän hemmon kanssa. Heillä kuukausi oli jo takana, ja lähtö oli edessä heti työpaikan löytymisen jälkeen. Ja joo, ei Lapinjärvi ehkä olekaan niin paha paikka.
Vielä on pakko todeta, että tänään silmäni aukenivat taas ison nykäyksen. Tällä kertaa valaistuminen liittyy röökiin. Tupakoimisen sosiaaliset edut olivat kangastelleet päässäni vähän epämääräisenä juttuna. Mutta sivarissa (niin kuin kuulemma intissäkin) tupakan kaltaisen pienen yhdistävän tekijän merkitys korostuu. Kummasti röökipaikoilla oleva jengi viihtyy keskenään, muualla vaeltelee yksinäisiä maata potkiskelevia sivareita. Kärjistys, tietty, mutta jotain totuutta siinä on. Ei silti, en itse ajatellut alkaa polttamaan enkä sitä kellekään muullekaan suosittele.
Lienee oletettavaa, ettei sivariajatuksia tule jokaiselta päivältä yhtä paljoa. Tämä on kuitenkin ollut melkoisen tapahtuma- ja kokemustäyteinen päivä. Huominen ja ylihuominen ehkä ovat sitä vielä, mutta missä se raja tulee vastaan? Kuinka pian rutinoituminen iskee? Luulisi, ettei se nyt hirveän kauaa vie. Toivottavasti joka päivä ei ole näin paljon sanottavaa.
Heinäkuun viimeinen päivä alkoi aurinkoisena. Sivarikeskus tarjoaa hyvää ruokaa, ja ainakin riittävästi. Aamupala puuroineen ja leipineen oli ainakin tarpeeksi tukeva, ei jäänyt sielu kaipaamaan lisätankkausta. Läpänheittoseuraakin löytyi kummasti. Aika virkeän oloista jengiä kaiken kaikkiaan, olen positiivisesti yllättynyt.
Aamupäivän luento oli Midgårdissa, paikallisen kylän seurantalolla. Reilu 10 minuutin kävelymatka peltojen poikki hirvitti aika monia - onkohan todellakin ihmisten kunto ja ulkoilumentaliteetti tätä luokkaa? Perille kuitenkin päästiin. Sivarikeskuksen johtaja Eero Soinio esittäytyi ja kertoi pitkät pätkät Lapinjärvestä (ks. tiivistelmä) ja koulutuskeskuksen säännöistä. Kaiken kaikkiaan ihan mielenkiintoinen presentaatio.
Eero esitteli kohtuullisen laajalti paitsi LKK:n ja sivarin historiaa, myös ajatusmaailmaansa. Keskeiset teesit, vapaasti tiivistettyinä, olivat seuraavat:
Pakko myöntää, että olen joiltain osin samaa mieltä - varsinkin kolmannen ajatuksen kanssa. Toisaalta en tiedä, onko varaa sanoa: valitsin itsekin tavallaan helpon palveluspaikan, kun otin turvallisen tietotekniikan alan hommaan edes jotenkin mukaan. Olen viimeisen monta vuotta puhunut sen puolesta, että sivari on paikka tehdä jotain sellaista, mitä ei muuten tulisi tehtyä. Viime päivät ovat saaneet miettimään, pitäisikö näiltä osin ryhtyä extreme-ihmiseksi: Oikeusministeriön tiedottaminen ei ehkä kuitenkaan ole niin kauhean kaukana siitä maailmasta, jossa olen muuten elänyt. Muoniolainen vanhainkoti olisi. Mutta ei, paikka on hyvä ja olen siihen tyytyväinen. Eero sai silti pohtimaan asioita, mikä on ihan hyvä juttu.
Iltapäivä kului jälleen Midgårdissa, jossa herra toimialavastaava esitteli mm. ryhmäjaon. Tällä hetkellä noin 110 hemmon vahvuinen saapumiserä jaettiin neljään ryhmään. A- ja B-ryhmissä ovat työpaikan jo hommanneet, C:ssä paikattomat ja D:ssä ne, joilla paikka on periaatteessa järjestyksessä, mutta epävarma. Itse olen A-ryhmässä. Huomisaamulla on ryhmien virallinen järjestäytymisaika. Saa sitten nähdä, mitä kaikkea tehdään.
Jaon jälkeen ryhdyttiin käymään painokkaasti läpi sivariin liittyviä käytännön asioita. Make tykitti pikavauhtia läpi päivärahat, matkaliput, lomat, matka-ajan pidennykset ja muut sensellaiset. Huomionarvoista käytännön tietoa ei juuri ollut, koska sivarikeskuksen WWW-sivut kertovat kaiken perustiedon. Paitsi vapaa-ajan vietosta, joka askarrutti etukäteen ja selvisi vasta nyt. Siispä tsekkaa tiivistelmä mahdollisuuksista.
Pari mielenkiintoista vinkkiä jaettiin. Mm. joku oli konvertoinut ilmaismatkalippujaan takaisin rahaksi muuttamalla ensin lippukupongin junalipuiksi yhdellä VR:n tiskillä, ja sen jälkeen uikuttamalla toisella mummonsa kuolemaa ja pyytäen lippujen takaisinlunastusta. Ja rahat tulivat. Epäselväksi jäi, onko tämä porsaanreikä tavalla tai toisella tukittu. Mikäli ei, Hanko-Kolari-junaliput tulevat olemaan suosittua kamaa sivarin loppupäivinä. ;-)
Yllättävän avoimesti Make kertoi systeemin hyväksikäyttämisestä ja mm. lomien ja matka-aikapidennysten maksimaalisesta hyödyntämisestä. Positiivista sinänsä. Tässä ehkä se yleisesti kiinnostava tiivistelmä: Lapinjärvellä ollaan normaalisti suunnilleen 24 arkipäivää. Näistä ainakin yksi maanantai (seuraavan erän saapumispäivä, noin 3 vko oman saapumisen jälkeen) on lomaa, minkä lisäksi palveluksen lopusta saa pari kuntsaria (KL, kuntoisuusloma) jos on hankkinut duuninsa ajoissa ja ollut kunnolla paikalla. Näiden lisäksi voi pitää koulutusjakson aikana vielä yhden HL-päivän.
Kuntsariasioista puhuttiin lisääkin. Niitä kun voi ansaita täällä paikan päällä vaikka millä keinoilla. Pitämällä puolen tunnin esityksen vapaavalintaisesta aiheesta saa yhden kuntsarin. Valmistamalla sivarikeskukselle taideteoksen voi saada toisen. Musikantit voivat perustaa bändin ja pitää pienen konsertin sivarikeskuksessa ja napata yhden KL:n. Yksi irtoaa myös järjestämällä biljarditurnaus tai jokin vastaava kansaa vetävä illanvietto. Saas nähdä, viitsiikö sitä keksiä mitään; toisaalta lomapäivät olisivat ihan jees, toisaalta erilaiset sivuprojektit vaativat (ainakin pahimmillaan) niin paljon aikaa, että ei välttämättä maksa loppujen lopuksi vaivaa. Ja sitten toisaalta täällä ei ihan hirveästi liikaa sitä tekemistä ole.
Lääkärinä sivarissa on muuten kova juttu. Erien saapumisen terveystarkastukset työllistävät kuulemma aikalailla, niin paljon että heti ekana päivänä mahdolliset terveydenhuollon ammattihenkilöt olisi riuhdottu mukaan remmiin. Parhaat sivarit keräävät lääkärintöitä tekemällä kuulemma jopa 5-7 kuntsaria, sen lisäksi että duuniaika on pois normaalista palveluksesta. Mielenkiintoista.
Ensimmäisen reilun vuorokauden aikana on käynyt kristallinkirkkaaksi se, että sivaripaikka kannattaa - melkeinpä hinnalla millä hyvänsä - hakea ennen palveluksen alkua. Legioonalaisten (paikkaa löytämättömien, tänne jääneiden sivarien) elämän seuraaminen on saanut selkeästi jonkinasteisia suorituspaineita aikaan: se paikka on PAKKO löytää. Onneksi se on jo omalta osaltani hanskassa. Ei huvittaisi todellakaan koittaa paniikissa hakea duunia rajallisten, koko ajan nollaa kohti tikittävien Lapinjärvi-päivien aikana.
Kämppikseni on kuulemma legioonalaissivari. Muuta en siitä tiedä, paitsi että nimi on kuulemma joku Kimmo. Kämpäntarkastaja ihmetteli kun jätkä ei ole paikalla, mutta ei ainakaan minun nähteni reagoinut asiaan mitenkään. Ei ole vielä tänäänkään saapunut, tiedä sitten saapuuko huomenna tai milloin. Paljon täällä ainakin vielä on sen kamoja, joten voisi kuvitella että miestä jossain vaiheessa näkyisi.
Tuleekohan tupakansavulle muuten immuuniksi Lapinjärven aikana? Toisaalta ulkona on raikasta ilmaa, kontrasti on melkoinen. Silti, ei se savu niin pahalta kuitenkaan joka hetkellä enää tunnu, kun sitä perusröökinhajua on ilmassa vähän joka paikassa.
Edelleen paasaan luonnosta, katsotaan milloin kyllästyn. On se kumma että sitä itse kukin, minä mukaanlukien, tuntee jonkinasteista tylsistymistä täällä. Ympäristö on jossain määrin latistava, tai ainakin sillä on jotain vaikutusta. En jaksa uskoa, että muuten näin upeissa maisemissa kokisi sellaista jaksamattomuutta mm. ulkoilun suhteen. Okei, tänään säännölliset rankat sadekuurot ovat vaikeuttaneet ainakin minkään pidemmän ulkoilun suunnittelua, mutta silti! Midgårdiin on pitkä matka, joka on ainakin aamusateessa aika kylmä ja karukin reissu, mutta toisaalta ne pellot... Kannattaa katsella ympärilleen eikä kengänkärkiinsä, mikä vinkkinä muuten tämänkin erän sivareille.
Jaaha. Assemblya sitten rakennetaan Helsingissä. Viisi edellistä vuotta olen ollut nämä päivät tiiviisti Areenalla kasaamassa osastoa, nyt sitten täällä keskellä ei mitään ja varsin kaukana partymeiningistä. Oikeastaan katkeruutta on vain äärettömän vähän, jos yhtään. Tähän alkaa tottua, eikä sitä duunin kiirettä niin hirveästi himoitse. Sitäpaitsi duunia olisi täälläkin tehtävänä, kun vain ehtisi.
Tänään saatiin ryhmäjako ja esittäytymiskierrokset viimein suoritettua. Teimme ryhmätöitä sivarilaista ja siihen liittyvistä säännöksistä. Oikeastaan säädösasiakirjat olivat vain lähteenä, eli yhtä hyvin olisi voinut puhua sivarin säännöistä. Kovin oli keksitty tylsä nimi ("sivarilaki ja -asetus -teemapäivä") ihan mielenkiintoiselle asialle.
Ryhmätöiden syvimmästä olemuksesta kumpusi taas tänään esiin mielenkiintoisia piirteitä. Kun saapumiserä on näin törkeän kokoinen, myös ryhmätyöryhmämme oli vähän tarpeettoman suuri. Lopulta saimme pilkkouduttua tarpeeksi, jotta meitä oli jäljellä enää noin 10. Kymmenen ihmistä siinä sitten vastasi tunnin verran kysymykseen "Siviilipalvelusmiehen työ- ja vapaa-aika". Lopputuloksena yksi kalvo. Kyllä se vaan on niin, että ryhmätyössä kovaäänisillä ja aktiivisilla (minä + muutama muu) on kivaa, muut tuijottavat lattiaa tai pyörittelevät peukaloitaan. Ja näin idioottimaisen isoissa ryhmissä ei ole edes mitään järkeä tutustumisen ja yhdessä tekemisen kannalta. Noh. Jälleen yksi asia sivarijaksopalautteeseen.
Lukujärjestys jaettiin vihdoin. Se ei tarjonnut erityisen suuria yllätyksiä, mutta ihan positiiviselta näytti kaiken kaikkiaan. Make ja kumppanit ovat tehneet hyvää duunia lukujärjestyksiä laatiessaan, ohjelma on saatu näissä puitteissa ihan yllättävänkin mielekkääksi.
ATK-infotilaisuudessa talon tietotekniikkavastaava Raino jakoi projektiduuneja, jotta osaavia ihmisiä ei tarvitsisi ottaa ATK-perusopetustunneille mätänemään. Jostain ihmeen syystä päätin osallistua tämän erän sivarijulkaisun tekoon, ja kun kukaan muu ei suostunut projektia edistämään, lupasin ottaa ainakin alkuvaiheen vetovastuun. Niinpä sitten levittelin tänään ympäri koulutuskeskusta lappusia, joissa kehotetaan 7 hengen toimitustamme kokoontumaan huomenna iltapäivällä. Saas nähdä, mitä siitäkin tulee.
Niiden projektien taustalla on tietty ihan itsekkäitä syitä. Hyvin tehdyt projektit paitsi vapauttavat ATK-tunneilta, myös tuottavat kuntsareita. Ja mikäs sen suloisempaa kuin lomapäivät? Tosin laskeskelin tässä nyt muutenkin, että mikäli Make suostuu lomapäiväehdotuksiini ja kaikki menee muutenkin niin kuin pitäisi, täällä on jäljellä enää 9 iltaa tämän jälkeen. Se on aika vähän. Määrä voinee vielä pienentyä, jos projektit tuottavat kunzareita. Mitä tietty täytyy toivoa.
Tulipa tuossa käytyä erään sivaritoverin kanssa Lapinjärven keskustassa jäätelöllä. Se on sanottava, että kirkonkylässä ei juuri näkemistä ole. Toisaalta sivarikeskuksessa sitä on vielä vähemmän, joten siinä valossa keskustareissu oli ihan kova juttu. Hyvää vaihtelua, ja lisäksi liikuntaa. Niin ja joo, kävin lääkärintarkastuksessakin. Ja kyllä juu, tohtori määräsi optikolle. Valtio maksaa uudet silmälasit, jees jees.
En malta edelleenkään olla ihmettelemättä, missä herra K yläsängyltä kuppaa. Jollei se tule ensi viikolla, alkaa olla tosi kumma. Toisaalta eipä se minun asiani ole. Muutenkin vaihtumaa on tulossa: Erä 12 lähtee ensi tiistaina, joten sen jälkeen täällä on vielä pirusti enemmän tilaakin. Erä 14 tulee vasta 20. päivä, jolloin meidän urakkamme on jo melkein loppusuoralla. Mutta okei okei, joka ilta kello kävelee tuskaisen hitaasti, joten ei ehkä pidä vähätellä tätä jäljellä olevaa aikaa miltään osin.
Tänään en jaksa vaahdota luonnosta. Lapinjärvelle oli ihan kiva kävellä, mutta 6,5 km tuntui yllättävän paljon jaloissa. Ei näköjään ole ihan elämänsä kunnossa nykyään. Huomenna ohjelmassa on liikenneturvaa ja sivarina Suomessa -näkemyksiä. Perjantaina aamulla Midgårdissa Poliisi ja huumeet -luento, ja sitten kohti stadia. Jos viitsisi suorittaa, voisi pakata auton jo pe-aamulla ja ajaa Midgårdiin. Sieltä voisi lähteä suoraan kotiin kulkematta LKK:n kautta - ja säästää ehkä 20 kullankallista (???) minuuttia. Tai sitten vain kävellä Midgårdista suoraan sivariparkkikselle. Lopullinen ratkaisu riippunee aamun energiatasosta.
Aamu alkoi kevyellä kurkkukivulla, joka ei ole hellittänyt vielä tähänkään hetkeen mennessä. Hemmetti. Ei jaksaisi nyt kyllä tulla kipeäksi, mutta useampi muukin täällä on puhunut samasta ongelmasta. Taitaa olla kulkutauti :-( Partypipi ilmeisesti tulossa, ehkä täytyy ottaa Assyt iisisti. Edes kahden kupin teesatsi iltapalalla ei pelastanut päivää.
Aamupäivällä oli liikenneturvaluento. "Perinteinen liikenneturvaesiintyjä" kävi paasaamassa, mutta yllättävän kiinnostavaan sävyyn. Mukana oli myös aika paljon mielenkiintoisia faktoja - tsekkaa tiivistelmä. Hyvän luennoitsijan vaikutus luentoviihtyvyyteen on aivan älytön, ja jengi jaksaa kuunnella paljon paremmin vaihtuvien kasvojen tarinoita kuin aina samojen tuttujen naamojen läpänheittoa. Siinä mielessä pisteet Makelle ja muille: lukujärjestyksen suunnittelussa riittävä ohjelman vaihtuvuus on aika tärkeä juttu.
Eilen terveystarkastuksessa sain kuulla keventyneeni 69 kiloon. Konkretisoituma tuli tänään. Vaikka vyön vetää tappiin asti, silti housut ovat väljät. Söin päivällä ja illallakin ihan hyvin, mutta silti on vain kovin ohut olo. Liekö tuo erityisen suuri ongelma, mutta olisi kuvitellut että neljä säännöllistä ja tasokasta ateriaa per päivä pitäisi miehen kunnossa. Vaan kun ei.
Iltapäivällä ex-sivari Matti Säteri piti keskustelunomaisen luennon aiheesta Sivarina Suomessa. Käsittelimme erilaisia sivariuteen liittyviä epäluuloja. Huimaa, että Suomessakin ollaan vielä sillä tasolla, että ruokakaupassa sivarien äitejä on uhkailtu talojen polttamisella ja vastaavaa. Sure, tämä on yleisempää varmaan maaseudulla, jossa suvaitsevaisuus ei ehkä ole kasvanut samalla tavalla kuin stadissa. Mutta silti hei, kamoon. Jengi kertoi myös aika mielenkiintoisia tarinoita vakaumuksestaan. Sivarikumppanien ajatusmaailma aukeni aikalailla.
Mielenkiintoista oli myös kuunnella tarinoita työpaikoilta, vaikka kyseessä olivatkin lähinnä haastattelukokemukset. Mikä pistikin vakavasti miettimään, että lieköhän oikeusministeriön asenne miten liberaali loppujen lopuksi? Ne tiedotuksen ihmiset joita olen tavannut, ovat olleet varsin jees. Toisaalta ihmettelisin, jos OM:n kaltaisesta konservatiivisesta virkamiesorganisaatiosta ei löytyisi joitain patrioottipatuja, joita sivarin ilmestyminen paikalle ahistaisi. Hmm hmm.
Tämä ilta lennähti kuin siivillä, mikä sinänsä oli kova juttu, knu ei olisi enää jaksanut sitä perinteistä jokailtaista hajoamista. Iltasafkan jälkeen tuli vähän aikaa sluibattua ATK-luokan lähistöllä, minkä jälkeen lähdin pitämään palaveria sivarijulkaisun jengille. Nakkeja tuli, mutta niitä sateli onneksi aika reilusti ja tasapuolisesti myös muille. Homma näytti alkavan ihan hyvin, jengi otti mielellään palaverin ensi maanantaiksi. We'll see sitten, että mitä tosta nyt käytännössä tulee.
Sivarijulkaisupalaverista piti ampaista nuolena ATK-luokkaan, jossa oli alkamassa jonkun erän 12 heebon presentaatio WWW-sivujen hyvistä ja huonoista puolista. Paikalla oli pieni webbisuunnittelusta jotain tietävä joukko, joka keskusteli parhaimmillaan aika äänekkäästikin esitelmänpitäjän kanssa. Esitelmä sinänsä oli hyvä, vaikkei erityisen syvälle mennytkään. Lopuksi saimme nähdä betan sivarikeskuksen uusista sivuista ja ehdimme haukkumaan nekin. Jess.
Kimmon kassi on ilmestynyt tänne, mutta se nyt tapahtui jo puoliltapäivin enkä ole edelleenkään nähnyt äijää. Ehkäpä tulee sentään nukkumaan? Noh. Tätä nyt olen miettinyt muinakin iltoina, että tiedä sitten. Naapurihuoneesta pari legioonalaista oli jo nostanut kytkintä, ja muutenkin täällä on aika pirun väljää. Moni otti maanantaiksi HL:n ja huomiseksi matka-ajan pidennyksen (ne ketkä saivat), joten ihan kohtuullinen poissaoloputki on tiedossa. Saiskohan mappia vaan sillä, että ottaisi dösäliput jonnekin Rovaniemelle ja jättäisi ne käyttämättä? Vai pitääköhän kodin oikeasti sijaita siellä? Hmm. Pitäisi jaksaa lukea lomasääntöjä suurennuslasin kanssa.
Hassua, että töitäkin olisi taas kasaantunut. Olen kyllä saanut täällä tehtyäkin jotain, mutta ainakin tällä hetkellä kaikki muu painaa nyt niskaan vähän enemmän. Harmillista, että täällä on niin vaikea käyttää sitä vähää vapaa-aikaa tehokkaasti. Siinä mielessä vapaailtojen käyttäminen projektihommiin voisi olla fiksua: näiden iltojen muuntaminen kuntsareiksi ja kotona käytetyiksi työpäiviksi olisi kaikkien osapuolten edun mukaista.
Make lupasi ottaa vastaan lahjoitukseni sivarikirjastolle, tuhdin satsin vanhoja Bittejä. Ja jos sivarijulkaisu etenee niin hyvin kuin miltä se parhaimmillaan näyttäisi tekevän, pari lisälomapäivää pitäisi olla klaar. Ottaen huomioon että tämän illan jälkeen on muutenkin vain 8 LJ-iltaa jäljellä, voidaan aiheellisesti kysyä, milloin ihmeessä tässä vielä tekisi jotain muita projektijuttuja?
Aamu alkoi lupaavasti: kurkkukipu oli yltynyt niihin mittoihin, että vähän suorastaan ahisti. Pikainen kipaisu sivarien terveysasemalle auttoi asiaa sen verran, että terveystäti solautti messiin purnukallisen myrkkyjä, jotka pelastivat päivän aika isoilta osin. Kurkkutabuja siis, turruttivat tuskan hyvin. Samaa tautia sairastava sivaritoveri vihjasi, että kurkkutuska menee pois päivässä, mutta sitten alkaa limantuotanto.
Kimmo the Kämppis muuten saapui paikalle eilen iltasella. Mies on legioonassa ja viettää päivänsä ATK-luokassa ylläpitäen joitain Linux-koneita. Asiallisen oloinen jätkä, ihan legioonalaisen oloinen. Hyvä juttu, että kämppäseura vihdoin selvisi, koska näin viimeinen merkittävä sivariin liittyvä epäselvyys tuli ratkaistua. Ja ihan hyvällä tavalla, en valita. Hyvä jätkä se on.
Aamuluento Midgårdissa, jess. Se alkoi vasta ysiltä, joten heitin romut autoon jo aamupalan (ja terveysaseman) jälkeen. Hurautin biilini Midgårdiin, jossa sittemmin kiltti Loviisan rikosylikonstaapeli Lefa kertoili mielenkiintoisia asioita huumekaupasta. Kummallista muuten, että ihmisillä on niin jumalaton periaatteellinen vastustus kaikenlaisia oppitunteja kohtaan, mutta kuitenkin hyvä puhuja vangitsee kuulijansa, vaikka aihe olisi miten kulunut. Kuten huumevalistus.
Kyllä Lefa asiansa osasi, vaikkei nyt ihan mikään kansanviihdyttäjä ollutkaan. Yllättävää, miten suuria voittoja huumediilerit tosiaan nappaavat. Hemmetti, voisi melkein ryhtyä sellaiseksi. ;-) Kymmenkertainen voitto esimerkiksi heroiiniketjun joka askeleella on aika kova juttu. Jos hepokilon raaka-aineesta maksetaan viljelijälle 1500 mk ja lopputuote kustantaa kadulla puoltoista milliä, alalla olisi selkeästi hintoja polkevan postimyyntifirman paikka. Not?
Lähdin Midgårdista suoraan kotiin, koska auto oli jo siellä. Sivaribussi oli Helsingissä 12:55, minä kiersin vielä parin kaupan kautta ja olin kotona 12:20. Jotain hyötyä yksityisautoilustakin on, ei voi muuta sanoa. Ja kun kotiin tuli päästyä, melkein samantien Hartwall Areenalle ja Assyjen tunnelmiin. Olin siis periaatteessa töissä, tekemässä MBnet a'wakea.
Ohhhhhhhhhhoh mikä viikonloppu takana. Ei siellä Areenalla nyt niin hirveästi tullut oltua, mutta kuitenkin silleen ettei oikeastaan mitään muuta sitten ehtinytkään tekemään. Ja silleen, ettei ehtinyt mitenkään ylen määrin nukkumaan. Kirjoitin aukeaman lehtijutun sunnuntai-iltana (ja maanantai-aamuyönä), mikä ei ehkä ollut omiaan piristämään. Starttasin 7:27 kohti Lapinjärveä, ja olin perillä 8:24. Matka-aika siis 57 minuuttia. Ei huonosti tosiaankaan 95 kilsan matkalta, Porvoon moottoritie on kova juttu. Eikä se ollut enää yhtään niin tukossa kuin viikko sitten.
Heitin romut kämppään ja kävelin Midgårdiin, jossa opetus starttasi klo 9:15. Perjantaina pääsin kehumasta hyvän luennoitsijan merkitystä. Pakko nyt sitten rehellisyyden ja tasapuolisuuden nimissä pistää toiseenkin suuntaan: maanantain aloitti teemalla "Sivarin terveiset työpalvelusta" (tms.) joku pystyyn nostettu lapamato, jonka nimen ehkä jätän kohteliaisuussyistä mainitsematta, semminkin kun ko. henkilö ei enää LKK:lla luennoi.
On yksi synti tulla luennoimaan kun sitä ei osaa tehdä. Toinen on se, että tekee kalvot silloin kun niitä ei tarvita ja puhuu kuitenkin jostain ihan muusta kuin mitä kalvolla lukee. Kolmas ja kaikkein pahin on se, että puhuu silloin kun ei tiedä mistä puhuu. Faktavirheet ovat vielä kokonaan oma juttunsa, mutta jo omien duunikokemusten väärä yleistäminen ja täysin epäolennaisista asioista jaaritteleminen on v-mäistä. Ei niin että ryhmä olisi kauheasti kritisoinut. "Kuluu se aika näinkin", erästä sivaritoveria lainatakseni. Mutta huono juttu, että potentiaalisesti hemmetin mielenkiintoinen aine oli ryssitty täysin kädettömällä selittäjällä.
Lounaan jälkeinen luento: legendaarinen aseistakieltäytyjä Sampsa Oinaala, Aseistakieltäytyjäliitto. Aiheena militarismin uhkakuvat ja sivarin asema Suomessa. Okei Sampsa. Olet pieni mies ja ääni on kuin 200-kiloisella oopperabassolla. Vielä se sisältö? Militarismi oli periaatteessa mielenkiintoinen juttu, mutta suurin osa jengistä nukkui. Eikä se johtunut pelkästään viikonlopun rasituksista, vaan vuosilukujen tykittämisellä ulkomuistista oli jotain vaikutusta. Ja hei kamoon. Jos haluat saada AKL:lle sympatioita siitä, että se yrittää ajaa sivarien asiaa, tee se kertomalla asioista edes vähän objektiivisemmin. Kuulostit ihan mainokselta, eikä se ollut yhtään plussa tässä kontekstissa. Noin meikän mielestä, siis.
Mitähän järkeä tässä julkisessa palautteen antamisessa on? Tokkopa hirveästi mitään, se vain luo ennakkoasenteita tuleville sivareille? Toisaalta siitä voi olla iloa jollekin, ehkä parhaassa tapauksessa jopa hyötyä. Mutta miten itse suhtautuisin jos luentojani kritisoitaisiin tällä tavalla, eikä kasvotusten? Vaikea sanoa. Oli miten oli, samat kommentit lähtevät sivarikeskuksen viralliseen palautelomakkeeseenkin. Olkoon keskuksen asia hoitaa välitön palaute, siitä heille maksetaan.
Perjantain sivaribussista muuten: tarina kertoo, että osa jengistä joutui jäämään istumaan käytäville ja kaikki eivät edes mahtuneet dösään. Auts. Ja tästä aamusta: jos olisin halunnut tulla bussilla Lapinjärvelle, olisin joutunut lähtemään kotoa kuudelta. Nyt kun tulin autolla, lähdin 1,5 tuntia myöhemmin ja sain bussin kiinni LKK:n pihalla. Tehkää tuosta sitten johtopäätöksenne siitä, millä kuljen loput matkat.
Sivarijulkaisu-projekti näytti vähän aikaa jo tosi kaoottiselta, mutta järjestys alkaa taas löytyä. Mukana on jonkin verran ammatti-ihmisiä ja ennen muuta kourallinen oikein hyvin ja positiivisesti asennoituneita ihmisiä. Jes, siitä pisteet heille ja meille kaikille. Kokoonnuimme illalla, paikalla oli peräti neljä seitsemäsosaa toimittajakunnasta. Kaksi hemmoa oli nähtävästi hylännyt projektin, joten supistuimme ysistä seiskaan. Ehkä se oli hyväkin juttu loppujen lopuksi? Saimme deadlinet asetettua. Eri asia on se, tullaanko niitä noudattamaan, mutta suhtaudun hommaan ainakin optimistisesti. Inhottavaa, että taitto jäi HTML:n osalta meikän harteille. Loppukriisi tulee olemaan vääjäämättä omissa käsissä, on se sitten hyvä tai huono asia.
Aikaistetun iltapalan jälkeen sivarikeskus (aivan tarkkaan ottaen sen asukkaat) matkasivat kohti Loviisaa, jossa oli jokavuotinen Loviisan Rauhanfoorumi. 25 minuuttia ja kolme bussilastillista myöhemmin sivarit olivat laskeutuneet L-Cityn rantakadulle, jossa illan konsertoijat (Mikko Perkoila, Haapsalun kuoro jne.) jo virittelivät instrumenttejaan. Kahdeksasta varttia yli kymmeneen rauhanfoorumin sisältö oli musisointia ja keskustelua Laivasillan rannassa. Jonkin aikaa moista seurattuamme alkoi sivariporukka hiljalleen hajaantua, ja pieni kävelylenkki Loviisan keskustaan tappoi mukamasti reilun tunnin.
22:15 kansa (ja aika iso osa sivareista) lähti vaeltamaan muka parijonossa kohti uimarantaa. Jokainen nappasi kynttilälyhdyn käteensä ja marssi pitkälle laiturille, josta lyhdyt laskettiin veteen kellumaan. Niistä muodostui kaunis lautta Hiroshiman tasan 56 vuoden takaisten uhrien muistoksi. Foorumi oli tyylikäs tapahtuma, mistä kiitokset järjestäjille. Sivarikeskuksen osallistuminen oli avartavaa, ja sitä paitsi siinä kului yksi ilta, jonka olisi muuten joutunut hajoamaan keskuksella. Paluu keskukselle puoliltaöin sukkasi oikeastaan kunnolla vasta seuraavana aamuna.
Aamulla Väsytti. Yllättävän vähän aluksi, mutta loppua kohden enenevissä määrin. Mitä muuta sitä olisi voinut rauhanfoorumin kaltaisen rasituksen jälkeen odottaakaan? Täkälaiset aamupalat hallitsevat. Hyvä puuro + muutama leipä ja kuuma tee on oiva keino herätä. Joten kyllä se aamu sitten lopulta siitä käynnistyikin. Midgårdilla tosin...
Aamupäiväluennon piti se sama jätkä, joka oli Rauhanfoorumissa toiminut juontajana ja niin edelleen. Loviisan kirkkoherra, siis. Rauhanaktivisti ja kaikkea sellaista. Hyvä jätkä, ei käy kieltäminen, mutta itse luento ei kauheasti antanut. Aiheena oli "vakaumus", mutta niin lavea aihe ei ole helppo luennoitava. Yrityksenä oli siis keskustella aiheesta. Ei sinänsä hullumpi idea, toteutus vain kämähti aika pahasti. Pirstaleista, aiheesta toiseen hyppivää tarinaa. Okei, huonompiakin kokemuksia on ollut. Ihmettelen vain sitä, että miksi luennoitsijat eivät voi keskittyä yhteen aiheeseen ja edetä hallitusti sen puitteissa. Edes sivarien kaaoksenrakkaus ei ole niin suurta, että sen takia tarvitsisi olla levoton.
Iltapäivällä hajaannuimme ryhmäopetukseen. Siihen liittyy hyviä ja huonoja puolia: toisaalta eräluennoilla tulleet tutut hajaantuvat, toisaalta tulee tutustuttua uusiin naamoihin. Oppiminen ei varmasti ole ainakaan tehottomampaa pienryhmissä. Noh, A-ryhmä suuntasi ensimmäiselle ensiaputunnille. SPR:n EA1-kurssin suorittaminen onkin varmasti yksi niitä konkreettisimpia Lapinjärven hyötyjä. Joten innolla vaan hommaa hoitamaan sitten.
Ensiapu oli oikeastaan ihan mielenkiintoista, muistiinpanoja tuli pirusti. Pieniä julmia tarinoitakin kerrottiin, sen verran että ryhmän heikkosieluisimmat menettivät ruokahalujaan. Bad luck. :-( Himmeetä, että EA on niin teoreettista pääosin; vain yhdellä neljästä (4 oppitunnin) sessiosta tehdään jotain omin käsin, loput ovat vain kalvosulkeisia. En sinänsä valita, mutta se on vain hurjaa. Aika vähällä pohjalla pitää osata toimia.
Mutta ensiapuopettaja, sivariterkkari siis, on hyvä tyyppi. Karismaattinen ja luonteva esiintyjä. Ilmeisesti kokemus puhuu. No niin, kehut sikseen: mimmi mokasi itsensä täydellisesti (minun silmissäni) vastaamalla kännykkään oppitunnilla. Hemmetin epäkohteliasta, rumaa ja piittaamatonta kuulijakuntaa kohtaan. Eivät sivaritkaan tee sitä samaa.
Monien sattumien kautta päädyin sitten lähtemään illalla Helsinkiin. Matka-aika oli 57 minuuttia taas vaihteeksi. Kotona oli aika paljon tekemistä, ja ilta kului noin vaan, ei mitään erikoista. En todellakaan haluaisi ajaa kotiin joka ilta, sen verran pitkä tuo matka on. Mutta toisaalta tarpeen vaatiessa ei se mikään yletön tuska ole sentään. Huvikseenhan sitä nyt sata kilsaa...
Pakko todeta, että aamupäiväluennon jälkeen Midgårdista palatessamme tunsin kateuden häivähdyksiä. Erä 12 oli kokoontunut konehallien eteen ja odotti stadiin menevää bussia. Poispääsy sinänsä on jo aika kova juttu, mutta sen merkitys korostuu kun on itse laskenut omia aamujaan täällä. Vaikka LKK:lla viihtyykin päivä päivältä paremmin, kahdentoista lähtö silti vähän kirpaisi. Toisaalta erä 14 tulee ensi maanantaina, eikä niitä varmaan harmita yhtään vähempää kun me lähdemme täältä. Että tietty siltä kannalta.
Jos lähtee sadan kilsan päästä, on noustava tuntia aikaisemmin. Tarkalleen. Klo 6:00 tiuku soi, ja ylös vaan. Pääsin lähtemään vasta 6:40, ja matka tuntui menevän tosi hitaasti - millä tarkoitan lähinnä sitä, että Porvoon ja Koskenkylän välillä juutuin etanoiden taakse, ja olin jo varma että menee reilusti yli tunti tällä kertaa. Näytti joka tapauksessa siltä, että ehtisin kuitenkin tunnille, onneksi oli 20 minuuttia reserviä.
Mutta ei. Ei ei ei. Kun pääsin LKK:n pihaan, vilkaisin kelloa. Jep, as expected: 7:37. 57 minuutin taika kestää, oli ruuhka tai mikä vain. Jätin kamat autoon ja rynnistin vetämään vähän puuroa kotona syötyjen leipien jatkeeksi. Siitä tuli hyvät kicksit kun ehti mestoille vielä syömäänkin. Jees!
Aamuluento oli Maken jauhantaa. Aihe oli Talvisotasyndrooma, jota nyt tosin on sivuttu muutenkin. Kyse on siis suomalaisille tyypillisestä lähisotien romantisoinnista ja niiden käyttämisestä lähtökohtana kaikessa tulevaisuuteen liittyvässä toiminnan suunnittelussa. Tosiasiassa sotilaspoliittinen ilmapiiri on jonkin verran päässyt muuttumaan niistä ajoista, mutta ymmärrän kyllä ettei tämän kokonaisuuden käsittäminen sinänsä ole erityisen yksinkertaista. Luennon sanoman voi ehkä tiivistää tähän: miksi aina, kun jotain merkittävää tapahtuu, kysytään mielipidettä Adolf Ehrnroothilta. Niinpä.
Samalla luennolla selvisi muitakin semi-mielenkiintoisia asioita. Saimme vihiä sivarikeskuksen seuraavasta potentiaalisesta joukkotaudista ja varmaa tietoa keskuksessa työskentelijöiden koulutustaustasta. Kirjoittaisin aiheesta tiivistelmän jos jaksaisin eikä olisi muuta tekemistä.
Iltapäivän luento oli taas ensiapua. Teoria jatkui edelleen, vaikka nimenomaan kakkostunnin piti olla se käytännönläheinen pläjäys. Nojoo, kyllähän yksi kolmannes tunnista sentään oikeasti tehtiin jotain - siis harjoiteltiin LKK:n pihalla elvytystä Anne-nuken kanssa ja kylkiasentoon vääntelyä toisillamme. Hyvä juttu että konkreettista harjoitustakin tuli. Ei olisi haitannut vaikka olisi tullut vielä pikkuriikkisen enemmänkin, mutta ihan sama. Olen tyytyväinen. Tämäkin oli jo hyvä alku. Opettaja puhui muuten taas kännykkäänsä ja hoiti lisäksi keskuksella kirmaavia lapsiaan. Palautelaatikko tulee kolahtamaan.
Sivaritoveri Mikan kanssa oli pakko tehdä perinteiseksi muodostunut jokakeskiviikkoinen kävely Lapinjärven keskustaan. Sinne, jäätelöt naamaan ja takaisin. Ajanvietettä ei voine kehua erityisen älykkääksi, mutta kylläkin riittävän aikaavieväksi Lapinjärven mittapuussa. Tuli tsekattua se toinenkin Lapinjärven kauppa, Sale, joka on valikoimaltaan aika köyhä K-kauppaan verrattuna. En tosin sano että se koopuotikaan mikään kauhea megamarketti olisi, mutta ero oli silti selkeä.
Takaisin vähän ennen kuutta, joten ehdimme vielä mainiosti roudaamaan lahjoitusbitit sivarikirjastoon (joka on auki ma-ke 18-19). Senkin jälkeen ilta osoittautui yllättävän toiminnantäyteiseksi: istuttiin kanttiinissa, syötiin iltapalaa, pelattiin pingistä ja katsottiin futismatsia. Gods, tällaista ei ole ollut vielä ikinä täällä! Kello on nyt jo lähes 23:30, joka on sivarikeskuksen skaalassa aika paljon. Asiaa auttaa jonkin verran se, että huomenna ei ole aamupäiväluentoa, kun olen sivarijulkaisun takia vapautettu ATK-tunneilta. Ei niin, ettenkö tekisi niitä juttuja vähintäänkin sen ATK-tunnin edestä aamupäivällä. Mutta on se kivempaa tehdä niitä silti täällä omassa kämpässä. Kämppis Kimmokin lähti lomille, joten on taas omaa rauhaa.
Sain tänään sovittua lomia: ensi viikolle komennusmatka 17. päivälle ja HL 16. päivälle. Kun vielä lisäksi selviän 15. päivästä pelkällä optikkokäynnillä, voin lähteä kotiin suoraan Loviisasta jo joskus aamupäivällä. Erinomaista, juuri tätä kaipasinkin. Kaiken kaikkiaan loppuosa Lapinjärvestä näyttää ehkä vähän liiankin helpolta. Toivottavasti homma ei kusahda käsiin.
Mistä mieleeni tuleekin se, että olen jo antanut kahdelle sivarijulkaisun tekijälle luvan myöhästyä deadlinesta. Kehitys ei ole mitenkään hyvästä, vaikken uskokaan enempää poikkeuksia tulevan. Mutta taiton kanssa tulee silti karmea kiire, enkä ymmärrä miksi lupasin hoitaa sen HTML-puolen. ;-) Toivottavasti herra AD tempaisee jonkinlaisen design-pohjan ennen deadlinea. Muuten hatuttaa. Mutta ei oikeastaan pelota, AD on hyvä jätkä ja moni muukin julkaisujengissä on. Toivotaan, että vastuuntuntoa riittää.
Valvoin ehkä hieman turhan pitkään edellisenä iltana, kun ei tänä aamuna ollut oikeastaan minkäänasteista stressiä mistään asiasta. Nousin 7:25, olin 7:30 aamupalalla ja 7:40 takaisin huoneessa. Turboherätys? Aamupäivällä olisi ollut ATK-tunti, mutta sivarijulkaisun tekijät saivat sieltä vapautuksen. Niinpä lueskelin nyyssejä ja puuhailin kaikenlaista pari tuntia. Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja kirjoitin kaksi juttua sivarijulkaisuun.
Lopulta olin ihan tyytyväinen teksteihin ja siihen että ne tulivat niin äkkiä valmiiksi. ;-) Nyt on jäljellä enää HTML-taitto ja pääkirjoitus, mutta onhan sitä tietysti siinäkin. Toivottavasti muut todellakin ovat aikataulussa... Vapaa aamupäivä oli yllättävän rentouttava juttu, ja se oli loppujen lopuksi aika pitkäkin. Ehti saada kaikenlaista aikaan. Lähdin syömään ja onnistuin hukkaamaan ruokatunnin kaikenlaiseen säätämiseen, lopputuloksin että kamat jäivät pakkaamatta.
Iltapäivällä teologi nimeltä Yrjö luennoi kirkon ja maanpuolustuksen suhteesta. Ainakin noin nimellisesti, oikeasti tätä nimenomaista substanssia sai vähän hakea. Mutta kierreltiin ja kaarreltiin asian ympärillä kuitenkin. Sinänsä mielenkiintoinen luento, mutta kyllä se on (taas kerran) sanottava, että hyvä esittäjä on olennainen juttu. Maken eilinen talvisotasyndroomaluento oli kovaa kamaa tähän verrattuna; olkoonkin ettei M ole ehkä maailman paras esiintyjä noin ulkoisesti, sujuva kerronta ja mielenkiinto interaktiivista opetusta kohtaan ovat kovia juttuja. Vaikka tietty kuulostavat vähän tylsiltä.
No joo, Yrjö lopetti sitten tunnin etuajassa. Juuri sen verran etuajassa, ettei safkaa kannattanut kuitenkaan jäädä odottamaan, joten päätin lähteä kotiin. Huomenaamulla olisi myös ollut ATK-tunti, mutta kun kerran mitään opetusta ei ollut niin mitäs sitä Lapinjärvelle jäämään. Kotona on kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi puuhaa.
Uhrasin taas kerran ajatuksia lukujärjestykselle: jäljellä 8 päivää, jotka jakautuvat kolmelle viikolle. Siis oikeastaan 5 iltaa vietettävänä. Plus että Bittilahjoitus nettosi yhden kuntsarin, mutta tiedä sitten että mitä sillä tekisi. Asiaa täytyy vakavasti harkita, kun seuraavan viikon Lapinjärvi-ketutus naksahtaa taas päälle. Siis maanantaiaamuna about kymmeneltä, jos vanhat merkit pitävät paikkansa...
Jäi torstain osalta kertomatta, että matka kotiin uhmasi 57 minuutin taikaa. Kävin bensa-asemalla sivarikeskuksen vieressä, joten kotimatka vei reilusti yli tunnin. Mutta se bensatankilta Helsinkiin pätkä vei sen 57 minuuttia. Niin että silleen.
Ja mistä tuli mieleen? No siitä, että aamulla kun lähdin 7:35 kotoa, oli keveästi sateinen ja aika pilvinen keli. Siis mukava ajaa, moottoritiekään ei loistanut silmiin. Matka sujui oikein mukavasti ja yllättävän nopeastikin, Porvooseen asti tietenkin hyvin sukkelasti ja Koskenkyläänkin yllättävän jouhevasti. Kun kutostie oli vielä aivan tyhjä, olin jo täysin valmis uskomaan uuteen matka-aikaennätykseen ja 57 minuutin taian rikkoutumiseen.
Liljendal on kunta noin 10 kilometriä Lapinjärveltä Helsinkiin päin. Liljendalissa ei keskimäärin tapahdu mitään, ja on hyvin harvinaista että sinnepäin kukaan kääntyy. Tai sieltä pois. Mutta kun olin ihan kohtuullisessa reilun 50 minuutin vauhdissa, Liljendalista tuli eteen ExpressBus. Hitaasti se sieltä sivutieltä kääntyi, ja kiihdyttelikin aika verkkaiseen. Juuri sen verran verkkaiseen, että kun ajoin LKK:n sivariparkkikselle, kello oli 8:32. Epätoivo alkaa valtaamaan alaa. On se nyt hemmetin kumma jos matkassa menee kerta toisensa jälkeen 57 minuuttia?
Otsikko? Niin, erä 14 tuli tänään, ja meillä oli sivaririittejä. No ei vais, vaan ensiapua aamupäivä. En ole erityisen herkkävointinen, mutta myönnetään että osa irtileikkautuneista peukaloista ja alaraajojen avomurtumista alkoivat olemaan jo hieman turhan hardcorea kamaa meikänkin makuun. Kolmas ensiaputunti meni siis kuvia katsellessa ja painesiteen käyttöä harjoitellessa. Edelleenkin olen sitä mieltä, että ensiapu 1 on aika teoreettinen paketti.
Laskeskelin taas vaihteeksi. Ensiavun nelostunti on ensi tiistaiaamuna, siis ihan asialliseen aikaan. Sitä ennen pitää vielä hajota huomisen kaksi sikalasessiota, toinen ympäristöetiikasta ja toinen jostain muusta. No joo, kai sitä aina luennoilla istuu. Keskiviikon optikkoreissu sentään on aika iisi juttu. Tämän illan jälkeen 7 päivää ja 4 yötä. ;-)
Iltapäivällä oli luento aiheesta sivarin juridiikka. Olisi voinut kuvitella, että siinä olisi ollut meikän unelmaluento, mutta ei se nyt ehkä ihan sitä sitten lopulta kuitenkaan ollut. Luennoitsija ensinnäkin käsitteli asioita, jotka olivat jo valmiiksi tuttua kauraa mm. pääsykoesessioista. Toisekseen luennolla oli mukana asiavirheitä. Ja kolmanneksi se kävi lopulta vain yksinkertaisesti tylsäksi, kun luennoitsija harhautui aiheisiin tyyliin ihmisoikeudet, joiden selittäminen kansantajuisesti vaatisi jonkinlaista paneutumista - valitettavasti jotain mitä häneltä puuttui.
Tänään se päivä sitten oli, Sivarijulkaisun materiaalideadline. Jutuista kaikki paitsi kaksi ovat kasassa, joten siinä mielessä ei näytä katastrofaaliselta. Ei vielä. Herra AD hermoilee hiukka aikataulusta, mitä en ihmettele. Asiaa ei auttanut se, että ATK-luokka oli suljettu täällä riehuneen melkoisen ukkosen takia. Taita siinä sitten ilman Pagemakeria? Huomenna ATK-luokassa on esitelmä kuuden jälkeen - eipä tämäkään erityisesti helpota julkaisun tekoa. Toivottavasti kaikki materiaali valmistuu pian, kun lähden kuitenkin kotiin taas keskiviikkoaamuna. Hohhoijaa :-E
Jos laatii kirjallisen aloitteen, joka johtaa toimenpiteisiin keskuksen toiminnan kehittämiseksi, saa kuntsarin. Pursusin ideoita, joten laadin viisi aloitetta ja lähetin ne meilissä Makelle. Saas nähdä mitä tapahtuu, kestänee jonkin aikaa ennen kuin vastaukset tulevat. Voin tosin rehellisesti sanoa, ettei noissa kuntsarit olleet edes kantavana motiivina, vaan aidosti kyse oli halusta parantaa maailmaa ja sivaria. Aloitteet voit lukaista näistä linkeistä: 1 2 3 4 5
Tosiaan: erä 14/01 tuli tänne. Hämmentävää! Ei siitä nyt niin kauhean kauaa ole, kun itse oli vasta juuri tullut Lapinjärvelle, ja nyt täällä on jo meitäkin tuoreempia naamoja. Ovat nuo ihan yhtä eksyksissä kuin mekin aikanaan, mutta sentään pääsivät majoittumaan laadukkaampaan D-taloon. Iltapalalla on taas varmaan tungosta, ainakin kun vertaa viime viikolta tuttuun väljyyteen. Kuulin kampushuhun, jonka mukaan LKK-jakso lyhenisi viikolla, eriä vähennettäisiin kuuteentoista vuodessa ja eräkoko kasvaisi. Ideana olisi siis se, että olisi vain yksi erä kerralla sisällä. Ei mitenkään täysin järjetön juttu, mutta kyllä siihen liittyy ongelmiakin.
Aika menee yllättävän nopeasti. Siis kokonaisuutena, ei nyt täällä Lapinjärvellä. Tänään aamupalalla istuessani pohdin, että kaksi viikkoa sitten olin ensimmäisellä aamupalalla. Toisaalta asiaa voi ajatella niinkin, että kahden viikon päästä Lapinjärveä on jäljellä pari tuntia. Kun suurin osa opetuksesta on kuitenkin jo takana, ei oikeastaan pitäisi aina jaksaa valittaa niin paljoa. Ja taas on viikko kulunut siitä, kun olin kateellinen erän 12 lähtijöille. Ehkä olen vaihteeksi hiljaa.
Eilisellä iltapalalla wanha MBnet-parta Janne Määttä ilmestyi ruokajonoon. Jo vain, erän 14 miehiä. Noh, eipä ollut vielä tullutkaan tuttuja tavattua täällä... Hauskaa sinänsä, että niin moni kaveripiiristä kuitenkin on valinnut sivarin. Ihan sillä, että on muita joiden kanssa heittää sivarijuttuja. ;-)
Menin nukkumaan kohtuullisen aikaisin, heti kympin jälkeen, ja zetasin kohtuullisen mallikelpoisesti aamuun. Kämppis ryömi sisään joskus yösydämellä ja heräsin kerran joskus femman hujakoilla, mutta muuten nukuin kuin tukki. Outo juttu tosin, olin aamulla aivan pommissa kunnossa ja hädin tuskin pysyin aamupalalla hereillä. Asiaa ei mitenkään helpottanut se, että luennot olivat aivan törkeän tylsiä.
Osa koulutuksesta on varsin mielekästä, ja osa ei. Tuntuu siltä, että meidän erässämme mielekäs koulutus kasautui LKK-jakson alkupäähän ja kaikki aivoton puuhastelu näille loppuviikoille. Ratkaisu ei siinä mielessä ole kovin tyydyttävä, että loppuvaiheen muutenkin hajottavina päivinä kaipaisi elämään sisältöä. Hyvät luennot voisivat sitä tuoda.
Vaan ei! Aamupäivän eräs herra jaaritteli pitkät pätkät ympäristöetiikasta (otsikon kirjoitusvire kuvastaa luennon olemusta). Sinänsä ihan mielenkiintoinen aihe: mitä kestävä kehitys on ja miten siihen voidaan päästä? Jossain määrin hämmentäviä lukutietoja ja muita asioita. Mm. se, että puhdas vesi kehitysmaiden asukkaille järjestyisi noin 9 miljardilla taalalla vuodessa, mutta Euroopassa alkoholijuomiin käytetään 105 miljardia taalaa vuodessa. Tai maailman sotilasmenot: 780 miljardia taalaa vuodessa. Kyllä se kieltämättä pistää miettimään.
Valitettavasti aihe ei pelastanut luentoa. Yksi video ja paljon kalvoja, suuri osa porukasta nukkui. Siis ihan oikeastikin nukkui, mikä oli minusta ihan kohtuullisen hyvä saavutus. Itse hiljalleen piristyin aamupäivän kuluessa, mutta sitä ei voine kyllä laskea luennon ansioksi. Ja on se nyt vaan hemmetin kumma, että aikuiset ammattiluennoitsijat eivät osaa aloittaa luentoaan esittelemällä itseään ja kertomalla edes jotain asioita omasta taustastaan. Sitten kuitenkin sivareillekin yritetään erityisesti opettaa mm. mediakriittisyyttä. Ketäs kohtaan sitä voisi olla kriittisempi kuin sellaista, joka ei edes kerro, mistä tulee ja kenen lauluja laulaa. Hohhoijaa.
No entäs iltapäivä sitten? Lounaalla oli sienikastiketta, jota en ihan hirveästi sitten vaivautunut syömään. Oli vähän nälkä, ja luentokin oli melkoista kamaa. Luennoitsija tosin kyllä esitteli itsensä, mutta siihen ne erityiset plussat melkeinpä jäivätkin. Äijä tykitti suu vaahdossa kalvo toisensa jälkeen "ihanteellisen työpaikan mallia". Okei, jutut tulivat kokemuksen syvällä rintaäänellä, mutta ei kenelläkään riittänyt mielenkiinto ideaaliduunin maalailuun enää ensimmäisen kahden tunnin jälkeen. Jätkän presentaatio jäi vielä kesken: tosi harmi, koska mielenkiintoistakin asiaa olisi varmasti vielä ollut.
Tänään sivarikeskuksessa olisi oikein runsaasti ohjelmaa. Kuudelta eräs erätoverimme esitelmöi aiheesta "Vapaat ohjelmistot ja Windows". Menen katsomaan, puoliksi mielenkiinnosta ja puoliksi tappaakseni aikaa. Sinänsä on hauska nähdä, mitä noin ympäripyöreästä ja vaikeasta aiheesta on mahdollista sanoa. Sivarijulkaisutiimi tekee kuuden jälkeen ainakin paperitaittoa ATK-luokassa, sinnekin pitäisi ehtiä. Ja kuudelta Sikalassa pyörisi sivarien tekemiä leffoja, mutta ei mitään jakoa ehtiä katsomaan niitäkin vielä kaiken lisäksi.
Iltapalan jälkeinen elämättömyys on vielä suunnittelematta, mutta eiköhän se jotenkin hoidu. Elän muuten ihan mielenkiintoista välitilaa tällä hetkellä: olen lähdössä huomenna kotiin. Tänään välillä hajotti jo siinä määrin että ajattelin lähteä tänään ja käydä aamulla siellä optikolla suoraan stadista, mutta en tee sitä. Ei liika lusmuilu kasvata miestä. Seuraavan kerran paikalle ensi tiistaina, sitten on opetusta torstai-iltapäivään asti. En vain nyt millään tiedä, jaksaako sitä koko ensi viikkoa olla täällä. Kun ei nappaa, ei sitten yhtään. Hyvä juttu on se, että taskussa on yksi kuntsari jolla voi pelastautua esim. ensi torstaista, jolloin homma on huomattavasti inhimillisempi. Saa nähdä mitä sitä päättää tehdä. Tämän päivän jälkeen 6 pv, 3 yötä.
Helppoa. Niin perin helppoa, kun on se oma auto mukana. Piipahdin aamupalalla, kömmin ylös pakkaamaan kamat, heitin ne autoon. Tässä vaiheessa kello oli noin vartin yli kahdeksan, ja muut palloilivat tylsistyneenä: ohjelmassa oli Lapinjärven ympärikävely klo 9 alkaen. Minun piti olla kymmeneltä Loviisassa optikolla, mutta päätin lopulta lähteä sinne etuajassa. Puolen tunnin ajomatkan jälkeen olinkin perillä, juuri sopivasti: optikko aukesi hetikohta yhdeksältä.
Ja kyllä, pääsin samantien sisälle ja hoitamaan asiani. Näöntarkastus, kehysten valinta ja pienen omavastuuosuuden maksaminen ja kas, uudet rillit ovat tulossa. Koska otin torstain ja perjantain lomaa, eikä keskiviikkona ehtisi enää muuta tehdä, on loppuviikko vapaata. Siispä nokka kohti Helsinkiä. Olin muuten kotona 10:20 - ei sinänsä hullummin, että ajomatka vei tunnin ja Loviisassa kuitenkin piti olla vasta kympiltä. Maanantai on lomaa koko erällä, joten opetus alkaa vasta tiistaina aamuysiltä. Silloin sitten paikalle taas...
Olisikohan aamulla mennyt 57 minuuttia, jos en olisi pysähtynyt matkalla tankkaamaan? Nyt meni noin 63. Aika lähellä siis. Sinänsä ihan mielenkiintoisen viikonlopun jälkeen oli oikeastaan ihan hauskaa palata Lapinjärvelle. Ei niin että tätä varsinaisesti olisi tullut ikävä, mutta toisaalta on sellainen olo, että tämä menee pois vain olemalla paikan päällä. Mikä onkin tietysti totta. ;-)
Aamupäivällä oli ensiavun viimeinen tunti. Myrkytyksiä ja hypotermioita käsiteltiin jonkun aikaa, tehtiin ryhmässä pieni loppukokeen kaltainen testi ja siinä se oli. Nyt sitten on EA 1 suoritettu, pitäisi hallita perusensiapu. Ei tunnu siltä, mutta toisaalta: miten 16 tunnin jälkeen voisikaan olla mitään oikeaa varmuutta minkään osaamisesta? Ihan hyödyllinen kurssi joka tapauksessa. Yllättävää, miten moni suhtautui siihen asenteella "ei vois vähempää kiinnostaa". Noin äkkiä ajateltuna luulisi, että ensiavun kaltainen asia olisi huomattavasti yleishyödyllisempää kuin moni muu täällä opetettu asia.
Iltapäivän käytimme Midgårdissa. Mies nimeltä Markku Mattila kertoi omia näkemyksiään pasifismista ja sen historiasta. On hyvä juttu, että sivarissa opetetaan rauhanaatteen taustaa. On paljon huonompi juttu, että aiheesta puhuu niin moni ihminen, että luennot menevät sisällöllisesti pahemman kerran päällekkäin. Kertaus on opintojen äiti, mutta toimii huonosti silloin, kun samoja, verrattain yksinkertaisia asioita selitetään ties miten monetta kertaa parin viikon sisällä.
Sinänsä Mattila oli ihan kohtuullisen hyvä puhuja, kunhan pääsi ensimmäisen tunnin kuivaakin kuivemmasta höpötyksestään eroon. Sen jälkeen käsiteltiin ihan mielenkiintoisella tavalla työväenliikkeen suhdetta pasifismiin ja niin edelleen; aiheesta ehkä jopa oppi jotain. Mutta edelleen se päällekkäisyys vähän kaipaa. Suomen ensimmäinen aseistakieltäytyjä Ardnt Pekurinen on kova jätkä, mutta ei ihan niin kova jätkä kuin mitä opetuksen Pekurinen-intensiteetistä voisi päätellä.
Kaikki täällä jo laskevat aamuja enemmän tai vähemmän. Ei Lapinjärvi mikään erityisen rankka juttu näin kokonaisuutena ajatellen ole, mutta mielekkään tekemisen puute alkaa vaatimaan verojaan kaikilta. Näinä päivinä lähimain kaikki ovat jo tehneet iltaprojektinsakin, joten tekemistä ei juuri enää tule annettuna, kaikki on keksittävä. Joku sentään polkaisi pystyyn Playstation-futiskilpailut.
Vaelsimme taas Mikan kanssa Lapinjärven keskustaan ostamaan jäätelöt, syömään ne kirkon puistossa ja sitten takaisin. Niin kuin jo pari kertaa aikaisemminkin. Neljäs kerta ehkä voisi vielä tulla, jos ensi maanantaina innostuu nostalgioimaan ja kävelee viimeisenä iltana vielä keskustaan.
Sivarijulkaisun netti- ja paperiversiot on nyt luovutettu, palautteen saanemme huomenissa. Kaikki näytti menevän aika hyvin putkeen lopulta; paperiversiossa on kymmenen sivua, nettiversiossa puolisen megaa dataa. Olen tyytyväinen, vaikka hiomalla webbikappaleen ulkoasua olisikin saanut vielä parannettua aika lailla. Mutta jes, julkistuksen aika on lähellä, ja stressi on ohi. Hyvä niin. Vaikkei tulisi kuntsaria tai mitään, oli hyvä ryhtyä siihen projektiin. Hyvä me. ;-)
Ja todella: kolmanneksi viimeinen ilta Lapinjärvellä. Huomenna vielä yksi, ja sitten ensi maanantaina. Pakko vain ihmetellä, mihin se aika oikeastaan meni. Tämä alkaa olemaan jo niin lähellä loppua, että on vaikea suhtautua vakavasti loppuun opetukseen, semminkin kun lukujärjestys ei todellakaan näytä mitenkään erityisen houkuttelevalta. Huomiselta "miehisyyden myytit"-luennolta sentään odotan jotain, enkä vähiten siksi, että Matti Säteri sentään osaa virittää keskustelua moniin muihin luennoitsijoihin verrattuna.
Iltapalan pyhä strategia vahvistuu ilta illalta mielessäni. Harmi että opin sen näin myöhään. Mutta kerrotaan kuitenkin jälkipolville: Kun menet iltapalalle, ole paikalla heti seiskalta, mielellään vähän ennen. Ota pari leipää, mutta päällysteet esimerkiksi neljälle (tai miten monta nyt aiot syödäkään). On todennäköistä, että ainakin osa päällysteistä loppuu jossain vaiheessa, joten niitä kannattaa hamstrata. Sen sijaan leipätarjonta usein vaihtelee ja muuttuu iltapalatunnin aikana, joten todennäköisesti onnistut kähmimään muitakin kuin heti aluksi tarjolla olevia kamalan paksuja vuokaleivänviipaleita. Eikä leipä lopu, joten sitä ehtii oikein hyvin hakea myöhemmin lisää.
Nukuin yön kuin tukki. Se teki hyvää, koska valvottujen öiden jälkeiset päivät ovat aina olleet niitä pahimpia. Aamulla heräsin taas ennen kelloa, mutta se nyt oli pientä. Kämppis tuli kotiin joskus kello myöhä, mutta en antanut senkään häiritä. Aamupala toi taas mieleen sen, että Lapinjärven kaksi parasta asiaa ovat ehdottomasti aamu- ja iltapalat. Niissä on sitä jotain. Mitä? Sen ehkä osaa sanoa paremmin taas sitten, kun ei ole täällä.
Aamupäiväluento Midgårdissa, kuten huomennakin. Tänään luennoitsijana oli sentään se Säteri, joka toi hommaan jotain tolkkua. Aiheena oli Miehisyyden myytit, joita ruodittiin eri puolilta. Niin, miehen pitäisi siis (tamperelaisen sosiologiprofessorin mukaan) olla a) fyysisesti vahva, b) yhteiskunnallisesti menestyvä, c) vakaa ja valmis suojelemaan itseään ja yhteisöään ja d) erinomainen heteroseksuaalinen rakastaja. Koko ryhmästä peräti yksi tunnusti täyttävänsä nämä merkit. Ihan mielenkiintoista sinänsä.
Onko sivari sitten yhtä miehinen mies kuin intin kävijä? Vaikea sanoa. Mutta on se myönnettävä, että itsekin ajattelin asiaa hieman siltä kannalta, että sivarissa on jotain vähemmän perimiehekästä. Tuo kuitenkin johtuu vain siitä, että yhteiskunnassa intti on assosioitunut miesten jutuksi. Mutta miksi sen pitäisi sitä olla? Yksi hyvä luennolla sivuttu keskustelunaihe oli se, että fyysistä voimaa (kohta a) vaativat duunit eivät lähes koskaan ole yhteiskunnallisesti arvostettuja (kohta b). Ristiriita, jos asian haluaa niin nähdä.
Iltapäivän luento käsitteli globalisaatiota, puhujana eräs toimialavastaavista, Timo. Sinänsä ihan mielenkiintoisia aiheita: mitä vaikutuksia globaalitaloudella on? Entä mitä merkitystä on sosiaalisella yhdentymisellä? Pitkästä aikaa tuli sellainen olo, että "Tuotakin olisi kiva joskus lueskella". Tällä kertaa se tuli kansantalouden kehitysteorioiden esittelyn kohdalla. Nähtäväksi jää, tuleeko noita sitten ikinä luettua. Harmi, että nyt lopussa on tullut muutama ihan mielenkiintoinenkin luento, mutta jo sellaisessa vaiheessa, että aivot eivät enää toimi. Tämä viikontynkä on ollut ihan mielenkiintoinen, mutta jostain syystä meno alkaa olemaan jo melkoisen aivokuollutta. Jäljellä on neljä luentoa, joista yksi on jalkapallo-ottelu. Eli vähiin käy.
Herra Sensuuri oli tarkistanut sivarijulkaisumme, Ruotukäen, sisällön, ja antoi luvan sen julkaisuun. Näinpä siis teimme, ja levitimme webbiversiota mainostavia lappuja ja paperikopioita julkaisusta ympäri sivarikeskusta. Ruotukäkeä voi katsella osoitteessa www.heikniemi.net/ruotukaki.
Todella huojentavaa, että sivarijulkaisuprojekti on ohi. Harmillista, että ATK-vastaava lähti sairaslomalle, ja yhteys henkilökuntaan julkaisun tekemisen osalta vähän katkesi. Se hiukka vaarantaa kuntsaritilannetta, mutta toisaalta mitä väliä enää tässä vaiheessa? Sisällä on kylläkin ne viisi aloitetta, tiedä sitten mitä niistä tulee.
Lapinjärveä on sitten jäljellä kaksi iltaa, tämä mukaan lukien. Toiseksi viimeinen iltapala on kohta edessä. Karua, miten lähellä loppu oikeastaan onkaan. Ehkä siitä pitäisi osata nauttia jotenkin erityisesti, mutta on vain jostain syystä niin zombie olo. Voisi mennä nukkumaan vaikka samantien, jos ei olisi jo ennalta selvää, että se johtaa hankaliin aamuyön heräämisiin. Koitan siis valvoa vielä muutaman tunnin.
Torstai, toiseksi viimeinen päivä. Aamupäivän luento Midgårdissa - viimeiset kävelyt siis luvassa. Mielenkiintoinen luennoitsija jolla oli mielenkiintoinen auto (asuinkelpoiseksi muutettu volkkarin ikivanha minibussi). Harmillista, että käsitelty aihe (rasismi) ei ollut luonteeltaan aivan yhtä mielenkiintoinen. Ei sinänsä, luennoitsijalla oli paljon hyvääkin juttua, mutta edelleenkin näitä samoja ideologisia raiteita jouduttiin kulkemaan ties miten monetta kertaa. Se vähän harmitti, koska monia sivarille ja pasifismille läheisiä ajatussuuntia käytiin läpi jo monissa aiemmissakin luennoissa.
Iltapäivällä ohjelmassa oli futismatsi keskuksen henkilökuntaa vastaan. Ottelu pelattiin Mariebergin kentällä parin kilometrin päässä, jonne stadilaisasennetta osoittaen siirryimme autoilla. No juu, oikea tarkoitus oli tietysti lähteä sieltä suoraan kotiin; tällä verukkeella saanee ainakin jotain anteeksi. Keskus ei kuulemma ole voittanut vielä yhtään matsia, vaikka saakin höystää joukkuettaan vakisivareilla. Itse asiassa keskuksen joukkueessa Make oli ainoa vakiohenkilökuntaan kuuluva, muut olivatkin sitten sivariporukkaa. Oh well.
Joo, ei keskuksen voittoputki auennut tälläkään kertaa. Kentän reunalla istuneiden runsas kannustus siivitti joukkueemme 10-4-voittoon, vaikka välillä ottelu näytti hyvinkin tiukalta. Välillä yleisökin vähän lipsui ruodusta ja ryhtyi kannustamaan linjatuomaria. Olin positiivisesti yllättynyt matsin tasosta. Mistään huippufutiksesta nyt ei ollut kyse, mutta yllättävän särmästi äijät palloa potkiskelivat.
Matsin jälkeen oli aika lähteä kotio, erä sai perjantain lomaa rauhanfoorumiin osallistumisesta. Kävin Teboililla tankkaamassa ja nenänpuuterointitilassa, ja suuntasin kohti Helsinkiä. Pidin itseäni antiekoidioottina, kun ajoin Mikan perässä ja/tai edellä koko matkan Lahdenväylän ja Kehä I:n liittymään asti. Molemmat yksin omilla autoillaan. Täytyy tehdä parannus...
Melkoinen viikonloppu takana. Mm. yksi kuuden ja puolen tunnin sessio Linnanmäellä veti jalat ja sielun aika veteliksi, ja samaten aukeaman lehtijutun kirjoittaminen. Mutta done and dealt with. Pääsin myös ekoterrorista ainakin askeleen verran kauemmaksi, sillä sovin Mikan kanssa klimppikyydistä LKK:lle, ja niinpä matkasimme punaisella Renaultilla maanantaiaamuisessa tihkusateessa sen satasen. Yhdellä autolla, vähemmillä bensoilla.
Ensimmäisen luennon piti olla kuulemma huonoa suomea puhuvan Katan sosiaalipolitiikka. Se jäi väliin ilmeisesti sairastapauksen takia. Sen sijaan kokoonnuimme Sikalaan kuulemaan kahta pitämättä jäänyttä sivariesitystä: erään erätoverin diashowta tuhannen kilometrin melontareissulta Yukon-joella Alaskassa. Pakko myöntää, että meikältä olisi mennyt sisu kaulaan noissa maisemissa, mutta jätkä onkin biologi. Krediitit sinne minne kuuluvat.
Toinen esitys käsitteli helposti lähestyttävissä olevaa jokamiestiedettä: väkivallan oikeutusta antiikin Kiinassa. Esittäjä oli Lounais-Kiinaan erikoistunut Aasian tutkija, joten tietopuoli oli vakaasti hallussa. Harmi, että sinänsä mielenkiintoisesta aiheesta ei oikein irronnut keskustelua, kun kenelläkään muulla ei oikein riittänyt rahkeita jutustella aiheesta syvällisemmin. Terveellinen muistutus sivarien erilaisuudesta...
Iltapäivän essenssi oli palautelomakkeen täyttäminen, mutta sitä ennen vielä kerrattiin hätäisesti sivarilaki ja -asetus, siis tarkemmin sanottuna sivarien oikeudet ja velvollisuudet. Purnauksesta huolimatta: ehkä se kertaus tosiaan oli hyvästä, yllättävän paljon asioita oli jo lipsunut päästä. Kuulemma työpaikkojensa ensimmäisillä sivareilla on suuri duuni opettaa esihenkilönsä tavoille sivarien kohtelun suhteen. Saapi nähdä sitten.
Palautelomakkeessa sai kiitettävän yksityiskohtaisesti arvioida ja arvostella koulutusjakson osasia. Harmi, etten jaksanut kirjoittaa liian matalille riveille käsin kauheasti kommentteja. Asia voi liittyä siihenkin, että olin tehnyt jo ne viisi aloitetta. Hyvä joka tapauksessa että palautetta kerätään, toivotaan että niitä aktiivisesti käytetään myös jakson kehittämiseen. Niin ainakin luvataan.
Sain muuten aloitteistanikin vastaukset. Yhdestä kuntsari, neljästä ei mitään. En ollut tyytyväinen aloitteiden käsittelyn perusteellisuuteen, joten vastasin vastaukseen ja jatkoin keskustelua. Saa nähdä, jatkuuko se. Soisin niin, toivotaan parasta. Julkaisen keskuksen vastaukset kun jutustelu on lopussa.
Huomenna tiistaina klo 8:30 kokoontuminen Sikalaan, työpalvelumääräysten jako, kämppätarkastus, tavaroiden luovutus ja kotiin. Matkaan pitäisi päästä noin kympin tienoilla. Särmää. Erittäin särmää, jos todellakin näin toteutuu. Se tarkoittaa myös sitä, että tämä ilta jää viimeiseksi Lapinjärvellä. Ilta ei ehtinyt edes olemaan erityisen tylsä, koska piipahdimme ensin kävellen viimeisen kerran Lapinjärven keskustassa, kävin kuuntelemassa Paint Shop Pro -opetusluennon ja söin viimeisen iltapalan (nyyh).
Siinähän sitä aikaa menikin jo silleen, että pääsin tsekkaamaan Salattuja Eläimiä. Se sarja on muuttunut vain oudommaksi ja oudommaksi. K&R-menoa niin sikana, ettei mitään rajaa. Jossain vaiheessa se käsikirjoitus vaikutti vielä pysyvän rajoissa, mutta nyt esitettävissä jaksoissa tuntemuksia revitellään niin laidasta laitaan, että tekee mieli pistää käsi silmien eteen kun ei kestä katsoa. Nojoo, kohta se ongelma on ohi, kun pääsee täältä eikä niitä tarvitse enää katsella muutenkaan. ;-)
SE:n jälkeen tuli demojakso David E. Kelleyn uudesta sarjasta, joka alkaa 6. lokakuuta tai jotain. Nimi oli joku Käytäväpulinat tai mikä lie. Kertoo jenkkiläisestä koulusta, oli tehty aika humoristisella otteella ja vaikutti yllättävän hyvältä. Demojakso tulee uusiksi lokakuun alussa. Jos tykkää Ally-huumorista, kannattaa ehkä mulkaista. Vähän samantyyppisillä radoilla mennään, vaikkei ihan yhtä seksiorientoitunutta läppä olekaan.
Urputettakoon vielä siitä, että sain tänään uudet rillit vihdoin. Näiden pitäminen on kivaa, mutta tuskaa sikäli, että pää tulee kipeäksi. Uudet taitot eivät vielä ole ihan synkassa aivojen kanssa. Eiköhän tämä tästä lähipäivinä. Niin ja Lapinjärvellä on ensimmäisen kerran pimeä ilta. Taivas on pilvessä ja syksy jo niin pitkällä, että ulkona ei näe mitään. Uskomattoman näköistä, kun kaupungin valot eivät valaise taivasta. Olin jo unohtanut; pitäisi käydä useammin maalla.
Kuukausi on loppujen lopuksi tosi lyhyt aika. Viikonloppuna mietittiin useaan kertaan Riikan kanssa, kuinka nopeasti aika on mennytkään. Ja joo, muistan täältäkin ekalta päivältä monta juttua: lähtemisen kotoa, ilmoittautumisen respassa, ensimmäisen näkymän huoneesta, sivari-infon, ensimmäisen aterian... Ja nyt kuukausi on melkein kulunut. Tänään käveltiin oletettavasti viimeisen kerran Koivukujaa, tänään oli viimeinen lounas, päivällinen ja iltapala, viimeinen luento... Hohhoijaa.
Kun nyt katsoo tätä huonetta, ei tämä tunnu jotenkin kovinkaan paljoa samalta (vieraalta) paikalta kuin silloin aluksi. Nurkista on tullut tietyllä tavalla hyvinkin tuttuja, vaikka olen loppujen lopuksi ollut täällä aika vähän. Jotain 11 yötä, jos ihan tarkkoja ollaan. Mielenkiintoinen fakta: kämppikseni on asunut täällä koko ajan, joskin ollut välillä lomalla. Yleensä siten, että emme juuri ole yhtäaikaa paikalla olleet. Jotain kertoo sekin, että olen nähnyt hänet tasan kahdesti täällä hereillä, ja ehkä pari-kolme kertaa nukkumassa.
Ihmiset sitten? Joo, varsinkin sivarijulkaisun porukan ja joidenkin muiden kanssa on tullut hyvin kavereiksi. Mutta sillä on ollut negatiiviset vaikutuksensakin. Alussa kun ei tuntenut ketään, moikkasi kaikkia. Nyt sosiaalisuus on supistunut, eikä vain minulla. Typerää, turhaa, idioottimaista. Klikkien hajottamisessa on järkeä, joskaan en nyt tiedä tarvitsisiko sitä tehdä sivarin koulutusjaksolla. Mutta siis noin yleisesti ottaen.
Kun nukahdan tähän sänkyyn (toivottavasti aika pian), nukahdan siihen viimeistä kertaa. Ja siitä olen onnellinen. Yöt täällä eivät koskaan ole olleet erityisen onnellisia, vaikka pääosin olen tosi hyvin nukkunutkin. Aina on kuitenkin meteliä, eikä näitä sänkyjä oikeastikaan ole suunniteltu tämänkokoisille jässiköille. Noh, aamulla on viimeinen herätys ja sitten taas oletettavasti pitkä aika öitä omassa sängyssä, omassa kodissa. Siinä on puolensa, vaikka täällä oleminenkin on kyllä kieltämättä tehnyt pirun hyvää.
Outo juttu muuten: en ole ajatellut normaalirytmiin palaamista vielä oikeastaan yhtään. Tänään on useamman kerran päässä pyörinyt ajatus: tosi upeaa päästä täältä pois, kun pääsen kotiin, pelaan Train Simulatoria kaikki päivät kunnes on perjantai ja pitää mennä töihin. Voisin jopa harkita tekeväni ainakin osan ajasta tuota, mutta joku pala päässä sanoo että ne duunitkin pitäisi hoitaa. Ja ihan oikein, niin pitäisi. Pitää vain ottaa jostain aikaa siihen, että alkaa taas tekemään kahta hommaa yhtäaikaa: sekä oikeusministeriö että Bittimedia kaipaavat palveluksiani. Pitäisi ehkä siis ottaa aivot narikasta ja palata elämään.
Harvana aamuna olen nukkunut kellonsoittoon asti. Tällä kertaa kyllä, vikan aamun kunniaksi. Siispä viimeiselle aamupalalle. Ja se aamupala maistui, oli varsin hyvää vaikkei mitenkään poikkeuksellista. Oli aika haikea olo jotenkin sitä popsiessa. 8:30 Sikalaan, jossa Make jakoi työpalvelumääräyksiä, eli suomeksi tyhjänpäiväisiä asiakirjoja jotka kertovat, missä itse kukin meistä suorittaa työpalvelunsa. Se oli ohi ehkä 9:00, jonka jälkeen oli aika mennä katsomaan televisiota ja valmistautumaan kämppätarkastukseen.
Sinänsä huono flaksi, että kämppätarkastukset alkoivat 9:30, ja tarkastaja tuli kämppääni toiseksi viimeisenä. Lohtua tuli vain siitä, että naapurikämppä, jossa Mika ym. sluibasivat, oli viimeisenä. Nojoo, pääsi sitä lähtemään jo joskus kympin jälkeen, kun oli roudannut petivaatteet palautuspisteeseen. Käytiin tankkaamassa Mikan pientä punaista mobiilia Lapinjärven Nesteellä, ja lähdettiin sitten kohti stadia. Ensimmäinen syysmyrsky kuulemma, ei se vaan idyllisellä Itä-Uudellamaalla näkynyt.
Olin kotona puoli kahdentoista kieppeillä. Todella, TODELLA ontto olo: nyt se on ohi ja voi taas asua normaalisti kotona. Asia ei ole vielä ihan täysin valjennut, mutta ehkä se siitä. Onpahan vihdoinkin aikaa pelata Train Simulatoria ja tehdä ties mitä. Tosin sinänsä, työpalvelu alkaa jo perjantaina. Täytyy käyttää nämä kaksi lomapäivää hyödyllisesti.
Ja näin se päättyi. Lapinjärven jälkeenkin tapahtui paljon, mutta se on jo paljon yksilöllisempi juttu. Päiväkirjasta ei ehkä olisi sillä tavalla mitään hyötyä. Kirjoittelen ehkä jotain ajatuksia vielä kuitenkin, kyllä niitä on riittänyt LKK:n jälkeenkin.
Jouni Heikniemi
2.9.2001
Tämä dokumentti on osa
sivarisivustoani.